Akavalta oma vastaehdotus työelämän kiristyksille

Akava on saanut tänään valmiiksi oman vaihtoehtoisen pakettinsa hallituksen kaavailemille työelämän kiristyksille. Akavan puheenjohtaja Sture Fjäder sanoo, että Akava ja STTK odottelevat SAK:n liittyvän yhteiseen ehdotukseen.  

– Toivomme heidän päätyvän siihen, että sopiminen on parempi kuin toinen tie, Fjäder sanoo.  

SAK:n työvaliokunta kokoontuu maanantaina käsittelemään tilannetta. Fjäder ei halua avata kovin tarkkaan Akavan ehdotuksen sisältöä.  

– Tarvitsemme työelämän muutoksia, jotka liittyvät työaikapankkeihin, muutosturvaan sekä henkilöstön parempaan asemaan paikallisessa sopimisessa, Fjäder sanoo  

Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) on toivonut työmarkkinajärjestöiltä vaihtoehtoisia esityksiä hallituksen kaavailemille työelämän kiristyksille ensi keskiviikkoon mennessä. Hän kuitenkin kirjoitti torstaina Twitterissä, että EU-maiden johtajien ylimääräinen huippukokous todennäköisesti siirtää käsittelyä työelämän kiristyspaketista. Fjäderin mukaan keskiviikko olisi ollut tiukka takaraja.  

–Kokonaispaketti voi viedä vähän pidemmän ajan. Hallitus voi peruuttaa lainsäädännön myöhemminkin, Fjäder sanoo.  

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.