Akavan Lemmetty kiirehtii työelämän kehittämistä

Akavan neuvottelupäällikkö Markku Lemmetty kehottaa työmarkkinaosapuolia kiirehtimään työelämän kehittämistä tupo-ratkaisun kaatumisesta huolimatta. Päättyvässä tupossa sovittu työelämän kehittämisohjelma on Lemmetyn mielestä edelleen ajankohtainen, koska useat työryhmät ovat esittäneet jatkotoimia.

-Tässä suhteessa meillä ei ole varaa tuhlata aikaa odottelemalla liittokierroksen käynnistymistä, huomautti SAK-päivillä Saariselällä tänään puhunut Lemmetty. Uhkana on Lemmetyn mukaan pikkusieluiseen näpertelyyn sortuminen. Keskusjärjestöjen välillä tulisi Lemmetyn mielestä jatkaa jatkuvaa neuvottelumenettelyä, jolla edistettäisiin erityisesti työkyvyn ylläpitoon liittyviä hankkeita.

Korjausta tulisi saada lisäksi julkisen sektorin työntekijöiden asemaan. Akavan vaatimuslistalla ovat myös ylempien toimihenkilöiden sopimusoikeudet, luottamusmiesten asema ja alipalkatut korkeasti koulutetut naiset. Akavan selvitysten mukaan lähes 30 000 akateemista naista ansaitsee alle kaikkien palkansaajien keskiansion, joka on noin 11 000 markkaa kuukaudessa.

Ahneus pilaa työllisystalokoot

SAK:n osastopäällikkö Pertti Parmanne puolestaan arvioi rikkaiden ahneuden uhkaavan pilata työllisyystalkoot ja yhteiskunnallisen ilmapiirin. Tuoreina esimerkkeinä hän mainitsi Meritan varatoimitusjohtajan Pertti Voutilaisen puheet kannattamattomasta pankkibisneksestä ja Ilmarisen toimitusjohtajan Kari Puron ehdotuksen luopua työttömyyseläkkeistä.

-SAK ei tule sallimaan, että pankit lopettavat pienituloisten palvelun. Työttömyyseläkkeen säilyttämisestä puolestaan on juuri kesällä sovittu työmarkkinakeskusjärjestöjen kesken. Jos Ilmarista eivät työttömyyseläkkeet kiinnosta, Suomesta kyllä löytyy muita niiden hoidosta kiinnostuneita, Parmanne huomautti.
(STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.