Aki Riihilahti: Nuoret ruudun ääressä hälyttävän paljon

Entinen ammattilaisjalkapalloilija Aki Riihilahti on huolissaan lasten ja nuorten ruudun edessä viettämän ajan suuresta määrästä.

– Ruutuaika eli se aika, minkä käyttää TV:n ja tietokoneen ääressä, on aivan liikaa nuorilla. Se on hälyttävän paljon, Riihilahti arvioi tänään MTV3:n SuomiAreenalla.

Riihilahden mukaan vanhempien kannattaa rohkaista lasta mihin tahansa harrastamiseen.

– On se sitten ulkona liikkuminen, seuratoiminta tai kulttuuritoiminta, on ihan varmasti kotiin päin, jos saadaan rohkaistua lapsia siihen suuntaan, Riihilahti toteaa.

Tänään julkistetun nuorten vapaa-aikatutkimuksen mukaan lasten ja nuorten liikunnan harrastaminen vähenee huomattavasti 15 ikävuoden jälkeen. Monet tahot pohtivat keinoja lisätä nuorten liikkumista.

Riihilahti epäilee, että liikunnan lisääminen peruskoulun opetukseen saattaa olla liian hankalaa, mutta toivoo, että koulurakennuksia hyödynnettäisiin enemmän harrastustoiminnassa.

– Meillä on hienot koulurakennukset, joissa on upeat liikuntasalit ja lapset siellä valmiina. Näiden koulupaikkojen käyttämisessä olisi hirveästi mahdollisuuksia. Nythän salit ovat täysin vajaakäytöllä., Riihilahti pohtii.

Koulujen liikunnanopetus saa Riihilahdelta kiitosta.

– Mielestäni koulujen liikunnan opetus on parantunut siinä, että oppilaille tarjotaan eri vaihtoehtoja.

Niitä vanhempia, jotka pohtivat harrastusta lapselle, Riihilahti neuvoo kysymään suoraan lapselta.

– Lapset ovat aika fiksuja, paljon fiksumpia kuin me usein ajatellaankaan. Kyllä ne kertovat sitten, mistä ne tykkäävät. Me olemme aika aikuiskeskeinen yhteiskunta. Pyrimme pureskelemaan asiat lapsille valmiiksi, mutta kyllä lapset pitäisi ottaa mukaan siihen päätöksen tekoon, Riihilahti opastaa.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.