AKT:n satamalakko alkoi

Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT:n mielenilmauslakko pysäytti työt kaikissa Suomen satamissa.

Satama, nosturi

Työt pysähtyivät kaikissa Suomen satamissa aamukuudelta. Mielenilmauslakolla vastustetaan suunnitelmaa satamapalveluiden markkinoiden vapauttamisesta. Jos direktiiviehdotus EU:n parlamentissa hyväksytään voi tavaran lähettäjä tai vastaanottaja itse hoitaa tavaran käsittelyn satamissa.

Vuorokauden kestävä työnseisaus on Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT:n vastalause suunnitelmalle, jonka mukaan varustamot voisivat itse purkaa ja lastata laivat. Työn tekisi joko maissa oleva varustamon henkilöstö tai laivojen miehistöt.

AKT:n puheenjohtajan Timo Rädyn mukaan lastaus- ja purkutöiden siirtäminen pois ammattiahtaajilta saattaa jopa muodostaa turvallisuusriskin.

Teollisuuden ja työnantajien TT:ssä työntekijäliiton painostustoimia pidetään puolestaan kohtuuttomina.

-Erittäin valitettavaa, että tällainen työtaistelu toimeenpannaan. Se on osa tätä vastaavien eurooppalaisten liittojen työtaistelua. Pidän sitä kyllä erittäin pahana, kertoi TT:n johtaja Seppo Riski.

Lisäksi AKT:n Räty sanoo, että Euroopan parlamentin käsittelyssä oleva satamapalveludirektiivi on ristiriidassa kansainvälisen työjärjestö ILO:n pykälän kanssa. Sen mukaan satamissa etusija työtä tarjottaessa on vakituisilla satamatyöntekijöillä.

Satamien työnseisaus loppuu huomisaamuna kello kuusi. Mielenosoituslakkoja on järjestetty useissa muissakin euroopan maissa.

(MTV3)

(Seitsemän uutiset 17.01.2003)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.