AKT syyttää hallitusta ja työnantajia jääräpäisyydestä

Auto- ja kuljetusalan työntekijäliitto AKT pitää hallituksen ja työnantajapuolen jääräpäisyyttä syynä mahdollisiin tuleviin lakkoihin.

AKT:n puheenjohtaja Timo Räty kertoo, että hallitus ja työnantajaosapuolet kieltäytyivät yhteistyöstä viime keväänä:

- Me ehdotimme, että katsotaan tilannetta yhdessä. Tällöin olisi ollut mahdollista saada mukaan elementtejä, missä taloudellinen tilannekin olisi otettu huomioon, mutta he kieltäytyivät siitä, MTV:n Huomenta Suomessa haastateltu Räty kertoo.

Räty toisti myös viime viikolla kertomansa, minkä mukaan tulevat työmarkkinaneuvottelut johtanevat lakkoihin.

- Jos ei yhteistyötä ole, vaan työsopimuksia heikennetään, niin kyllä se lakkoihin ilman muuta johtaa.

(MTV3)

Puhelinhaastattelussa AKT:n puheenjohtaja Timo Räty (Huomenta Suomi 17.8.2009)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.