AL: Huoltoriidat yhä useammin oikeuteen

Eroa tekevien vanhempien lisääntyneet kiistat lapsista näkyvät sekä oikeusistuimissa että sosiaalivirastoissa.

Eronneet vanhemmat hakevat yhä useammin oikeudessa ratkaisua huoltajuusasioihin.

Aamulehden mukaan esimerkiksi Tampereen käräjäoikeudessa huoltoriitoja on käsitelty elokuun loppuun mennessä yhtä paljon kuin viime vuonna yhteensä.

Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen tutkimuspäällikkön Marjukka Litmalan mukaan huoltoriitojen koveneminen näkyy myös ruuhkina kaupunkien sosiaalivirastoissa.

Aamulehden mukaan yhtenä syynä huoltoriitojen lisääntymiseen näyttää olevan isien lisääntynyt osallistuminen lasten hoitoon. Tämä ruokkii isän toivetta saada lapset eron jälkeen luokseen asumaan.

Suomessa tapahtuu vuosittain reilut 13 000 avioeroa. Karkean arvion mukaan noin 2000 erossa tarvitaan viranomaisten apua. Lasten huoltajuudesta kiistelevät myös avoparit.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.