AL: Karoliinan maastoetsintä päättynee

Kateissa olevan 15-vuotiaan Karoliina Kestin maastoetsinnät ovat jatkuneet tänään neljättä päivää. Aamulehden mukaan ruumiskoirat haravoivat Tampereen Likolammenkadun maastoja. Karoliina Kestin skootteri löytyi kyseisen kadun varresta, johon se oli jäänyt aitaan törmäämisen jälkeen.

Tyttö on ollut kateissa jo puolitoista viikkoa.

Tutkimuksia johtava rikoskomisario Hannu Kallioniemi sanoo lehdelle, että alue saadaan tänään käytyä lävitse tänään kokonaan eikä suunnitelmia maastoetsintöjen laajentamisesta toistaiseksi ole. Kallioniemen mukaan alueen lampia ei enää naarata.

Karoliina Kesti vietti heinäkuun viimeistä lauantai-iltaa nuorisoporukassa. Hän lähti skootterilla kotiin päin sunnuntaiyönä puoli kolmen aikaan. Karoliina ei kuitenkaan lähtenyt suoraa reittiä kotiin.

Hylätyn skootterin tavaraluukusta löytyi tytön tavaroita ja kypärä. Hän oli ottanut mukaansa vain puhelimensa, jonka teletunnistetietojen mukaan voi olla lähellä hylättyä skootteria.

Ystävät väittivät aluksi saattaneensa Karoliinan kanssa alkumatkan. Myöhemmin kävi ilmi, että Karoliina oli lähtenyt yksin matkaan ja ollut humalassa.

Poliisi on korostanut useaan otteiseen, ettei katomiseen epäillä liittyvän rikosta. Eilen ja tänään poliisi on ollut nihkeästi tavoitettavissa.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.