AL: Orivesiläinen pariskunta kohteli 10-vuotiasta järkyttävällä tavalla

Orivesiläinen pariskunta käytti epäinhimillisiä rangaistuskeinoja 10-vuotiaan lapsen "kasvattamisessa" vuosina 2013–2014, kertoo Aamulehti.

Oikeus katsoi, että kyseessä oli kasvattamisen sijaan pitkään jatkunut pahoinpitely, pakottaminen ja kunnianloukkaus. Tytön vuonna 1976 syntynyt isä tuomittiin siitä, että hän oli useita kertoja lyönyt lastaan avokämmenellä korvan taakse, päähän ja takaraivoon.

Miehen naisystävän teot olivat tätäkin vakavampia: Hän löi lasta ja tukisti tätä viikottain niin, että tytöltä lähti hiuksia. Vuonna 1976 syntynyt nainen myös pakotti uhkailemalla ja väkivallalla lapsen seisomaan paikoillaan tuntikausia tai kirjoittamaan samaa lausetta satoja kertoja.

Nainen myös piti lasta ilman ruokaa ja juomaa. Hän myös haukkui lasta läskiksi ja kehitysvammaiseksi. 

Aamulehden mukaan Pirkanmaan käräjäoikeus tuomisti miehen 75 päivän vankeuteen ja naisen neljän kuukauden ja 15 päivän vankeuteen. Oikeus piti pariskunnan tekoja tavanomaista tuomittavampina, sillä uhri oli pieni lapsi. 

Tuomiot ovat ehdollisia ja ne jäävät voimaan, sillä kumpikaan ei valittanut tuomioistaan.



Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.