AL: Pahoinpitelyilmoitusten määrä lisääntynee useilla tuhansilla

Lakimuutos saattaa tuoda poliisille vuodessa jopa 10 000 uutta rikosilmoitusta lievistä pahoinpitelyistä, kirjoittaa Aamulehti.

Vuodenvaihteessa voimaan tulleen lakimuutoksen myötä osa lievistä pahoinpitelyistä muuttuu virallisen syytteen alaiseksi silloin, kun ne kohdistuvat alaikäiseen, tekijän läheiseen tai henkilöön, joka suorittaa työtehtäviään.

Tähän saakka rankaiseminen lievästä pahoinpitelystä on edellyttänyt, että uhri vaatii tekijälle rangaistusta.

Lakimuutoksen uskotaan parantavan erityisesti väkivaltaisten miesten kanssa elävien naisten asemaa.

Poliisilla on velvoite selvitellä perusteellisemmin tapahtumien kulkua kotihälytysten yhteydessä.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.