Älä koske luonnossa harhailevaan poikaseen

Miten tulisi toimia, jos löytää luonnosta avuttoman linnunpoikasen tai sokeana harhailevan oravanpoikasen? Monet kaappaavat eläimen välittömästi syliinsä turvaan. Se on kuitenkin väärin.

- Luonnonvaraisen eläimen pahin vihollinen on usein ihminen, joka haluaa auttaa hellyttävän näköistä ja orvoksi luulemaansa poikasta ja koskee siihen, mutta voi aiheuttaa tietämättömyyttään näin peruuttamattoman vahingon, kertoo Helsingin eläinsuojeluyhdistyksen HESYn puheenjohtaja Hannele Luukkainen.

Helsingin eläinsuojeluyhdistyksestä muistutetaan, että yksinäisiltä vaikuttavia luonnonvaraisten eläinten poikasia ja myös aikuisia yksilöitä on autettava aina harkiten. Eläinsuojelulain mukaan sairasta, vahingoittunutta tai muutoin avuttomassa tilassa olevaa luonnonvaraista eläintä on pyrittävä auttamaan. Ennen eläimeen koskemista on kuitenkin varmistuttava siitä, että eläin todella on ihmisen avun tarpeessa.

- Jos luonnonvaraista eläintä on jostain syystä hoidettava, se on ehdottomasti jätettävä ammattilaisten huoleksi, Luukkainen neuvoo.

Esimerkiksi rusakon-, jäniksen-, oravan- ja linnunpoikasista tulee Helsingin eläinsuojeluyhdistykselle joka kevät ja kesä lukuisia kyselyitä. Yleensä orvolta tai avuttomalta vaikuttavalla eläimellä ei ole hätää tai eläintä voidaan auttaa paikan päällä pienillä toimenpiteillä.

Helsingin eläinsuojeluyhdistyksestä muistutetaan, että jäniksen- ja rusakonpoikaset jäävät yksin heti synnytyksen jälkeen, sillä emo käy imettämässä jälkikasvuaan kahden viikon ajan ainoastaan kerran päivässä vain parin minuutin ajan. Ihmisen ei tule koskea itsekseen kyyhöttävään poikaseen, jotta emo ei hylkäisi sitä. Ihmisen hoidossa poikaset eivät yleensä selviydy. Helsingin eläinsuojeluyhdistyksen mukaan noin 99 prosenttia ihmisen hoitamista eläimistä kuolee.

Näin toimit oikein

Ulkona sokeina ja karvattominakin harhailevat oravanapoikaset tarvitsevat ihmisen apua. Myös pesästään tipahtanut poikanen, josta emo ei huolehdi, on vietävä asiantuntevaan hoitoon. Helsingin eläinsuojeluyhdistyksestä neuvotaan, että ennen kuin kosketat poikasta, tarkkaile tilannetta, sillä usein emo tulee hakemaan poikasensa vasta ympäristön rauhoituttua.

Oravanpoikaselle voi tarjota ensiapuna vettä joko pipetillä tipoittain tai matalalta lautaselta. Pieni oravanpoikanen tarvitsee lämpimän pesän, jonka virkaa voi toimittaa esimerkiksi villainen pipo.

Siilinpoikanen on puolestaan toimitettava hoitoon, jos se vaikuttaa alle 250 gramman painoiselta ja harhailee keskellä päivää yksinään avoimessa maastossa. Sen sijaan iltahämärissä touhukkaasti liikkuva pienikokoinen siili ei tarvitse apua. Siilinpoikanen tarvitsee ruokintaa ja joskus myös nestehoitoa sekä loishäätöjä, joita asiantuntevat hoitolat osaavat sille tarjota.

Pesästään maahan pudonneella keskenkasvuisella linnulla ei ole hätää, jos emo ruokkii sitä. Jos kyseessä on pieni, höyhenetön poikanen, se tulee nostaa takaisin pesään tai ottaa sisälle lämpimään ja viedä asiantuntevaan hoitoon mahdollisimman pian. Jos pesä on rikkoutunut, sen voi yrittää nostaa takaisin paikalleen tai korvata toisella pesällä, jonka voi rakentaa esimerkiksi vanhasta margariinirasiasta.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.