Alaikäisiin turvapaikanhakijoihin kohdistuneesta seksinostosta ei rikosilmoitusta – Diakonissalaitos: Kyseessä isompi ilmiö

Poliisi ei vahvista alaikäisiin turvapaikanhakijoihin kohdistunutta väitettyä seksinostoa. Diakonissalaitoksen johtaja pitää tapausta erittäin vakavana. Hänen mielestään kyseessä on yksittäistapausta suurempi ilmiö.

Kahden alaikäisen turvapaikanhakijan seksikauppakokemuksesta ei ole tehty poliisiasiaa. Helsingin poliisista kerrotaan, ettei mitään tarkempaa tietoa tapauksesta ole ainakaan vielä tullut heidän korviinsa.

Svenska Yle kertoi eilen kahden vanhemman suomalaisnaisen ostaneen seksiä yksin maahan tulleilta alaikäisiltä turvapaikanhakijoilta joulukuussa. Pojat olivat suostuneet heitä vanhempien naisten tekemään tarjoukseen ja saaneet kaksikymppiä. 

– Itsekin vasta kuulin asiasta luettuani siitä lehdestä. Tottakai rikoksen tunnusmerkit täyttyvät tässä asiassa, mutta mitään rikosilmoitusta asiasta ei tietooni ole tullut, Helsingin poliisin viestintäjohtaja ja ylikomisario Juha Hakola sanoo MTV Uutisille.

"Asia on erittäin vakava"

Diakonissalaitoksen työntekijät pääsivät Ilta-Sanomien mukaan tapauksen jäljille, kun he alkoivat ihmetellä, mistä nuoret pojat löytävät rahaa tupakkaan ja muuhun vastaavaan. Asiasta on tehty lastensuojeluilmoitus.

Diakonissalaitoksen vastaanottotoiminnan johtaja Marja Pentikäinen myöntää MTV Uutisille, että asia on erittäin vakava. Pentikäisellä on yhteensä 27 vuoden kokemus maahanmuuttajien ja lapsien kanssa työskentelemisestä.

– Aina kun on kyseessä alaikäisistä nuorista ja lastensuojeluasiasta, on meillä varsin tiukka salassapitovelvollisuus. En ole itse henkilökohtaisesti tavannut kyseisiä nuoria, mutta sen voin sanoa, että tämänkaltaisiin asioihin pitää suhtautua ja suhtaudutaan erittäin vakavasti, Pentikäinen sanoo MTV Uutisille.

Pentikäinen sanoo, että lähtökohtaisesti tämänkaltaiset tapaukset pitää tutkia aina. Silti totuuden selvittäminen saattaa olla haastavaa monestakin syystä.

– Tässäkin on sana sanaa vastaan. Myös kulttuuriset erot ovat suuria ja se lisää haasteita. Mutta aina pitää reagoida, jos alaikäinen kertoo tämänkaltaisista asioista, Pentikäinen linjaa.

Pentikäinen on huolissaan siitä, mitä tämänkaltainen, ihmisarvoa alentava ja eriasrvoistava toiminta tarkoittaa yleisemmällä tasolla. 

– Vuosien saatossa on puhuttu paljon naisiin kohdistetusta seksuaalihäirinnästä ja rikoksista, mutta kuten tässä huomaa, on kyseessä paljon isompi ilmiö.

Voidaanko puhua jo ihmiskaupasta?

– Asiat ovat tapauskohtaisia enkä väitä, että tässä nimenomaisessa tapauksessa olisi ihmiskauppaa. Mutta laajempana kysymyksenä se on tärkeä; Mihin kategoriaan tapahtumat luokitellaan? Mitkä kriteerit tässä täyttyvät? Mikä rikos on kyseessä?, Pentikäinen pohtii. 

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.