Alkoholin tuontikiintiöihin muutoksia marrakuun alussa

Alkoholijuomien tullimääräykset muuttuvat 1. marraskuuta. Keskiviikosta alkaen verovapaata olutta saa tuoda Suomeen enemmän kuin ennen. EU:n ulkopuolelta, kuten Virosta ja Venäjältä, saa aiemman 15 litran sijasta tuoda 16 litraa olutta. Sama kiintiö koskee myös Ruotsista Ahvenanmaan kautta laivalla tulevaa matkustajaa, koska Ahvenanmaa on EU:n veroalueen ulkopuolella. EU-maista olutta saa omaan käyttöön tuoda 32 litraa. Aikaisemmin kiintiö oli 16 litraa.

EU:n ulkopuolelta saa jatkossa tuoda verotta joko litran väkeviä tai kaksi litraa aperitiivejä sekä tämän lisäksi 2 litraa mietoja viinejä ja 16 litraa olutta. EU-maista taas saa tuoda litran väkeviä ja tämän ohella myös kolme litraa aperitiivejä. Näiden lisäksi EU-maista saa verovapaasti tuoda 5 litraa mietoja viinejä ja 32 litraa olutta. Suomen verot maksamalla alkoholijuomia saa tuoda maahan rajoituksetta.

Alkoholijuomien tuonnin edellytyksenä EU:n ulkopuolelta on, että Suomessa asuva henkilö, joka palaa muuten kuin lentäen, on ollut matkalla vähintään 20 tuntia. EU:n ulkopuolella asuva henkilö, joka saapuu Suomeen muuten kuin lentäen, saa tuoda alkoholijuomia vain jos viipyy Suomessa vähintään kolme vuorokautta. Lisäksi on otettava huomioon suomalaiset ikärajat. Väkeviä alkoholijuomia saa tuoda vain 20 vuotta täyttänyt henkilö, ja mietoja 18 vuotta täyttänyt.
(STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.