Alkoholiveron lasku kasvatti rattijuoppojen määrää

Suomessa kärähti maaliskuussa yli 350 rattijuoppoa enemmän kuin viime vuonna samaan aikaan. Poliisi epäilee syyksi laskenutta alkoholiveroa.

Alkoholiveron alennus on nostanut rattijuoppojen määrää. Viime kuussa koko Suomessa kärähti 356 rattijuoppoa enemmän kuin vuosi sitten samaan aikaan, kertoo Aamulehti. Lehden mukaan noin 60 prosenttia tapauksista ylittää törkeän rattijuopumuksen rajan.

Poliisi myöntää, että alkoholiveron alentamisella on ollut osuutta rattijuoppojen määrän lisääntymiseen, sillä poliisin tieliikenteen valvontamäärät eivät ole kasvaneet.

Laskeneen alkoholiveron myötä viinan myynti kasvoi viime kuussa puolella vuoden takaisesta.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.