Alkuviikko kireää pakkasta, sitten lauhtuu jopa 30 astetta

Etelä- ja Keski-Suomessa tuleva vuorokausi on loppuvuoden kylmin. Lännessä ja Lapissa lauhtuu jo heti alkuviikosta.

Etelä- ja Keski-Suomessa pakkasta voi maanantaiaamuna olla jopa yli 20 astetta.

– Myös iltapäivällä pakkanen on kireää laajoilla alueilla, MTV:n meteorologi Markus Mäntykannas toteaa.

Maanantaina illalla Länsi-Lappiin saapuu lumisade, joka yön aikana työntyy etelämmäs. Tiistaina iltapäivällä lunta voi tulla erityisesti Etelä- ja Itä-Suomessa.

Länsirannikolla pakkanen heikkenee tuntuvasti jo maanantain kuluessa. Siellä pakkanen laskee selvästi alle kymmenen asteen.

Uutta vuotta kohden sää lauhtuu koko maassa. Lapissa lämpötila kohoaa viikon edetessä ylimmillään nollan tienoille ja etelässä plussalle.

– Paikoin sää lauhtuu jopa 30 astetta, Mäntykannas arvioi.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.