Alkuviikko vietetään pakkassäässä, pääsiäiseksi lauhtuu kunnolla

Alkuviikko on vielä talvinen ja kylmä – luntakin tulee etelässä ja lännessä. Pääsiäistä kohti kuitenkin lauhtuu kunnolla, kertoo MTV:n meteorologi Aleksi Jokela.

– Huomenna aamulla etenkin lumisadealueilla voi olla huono ajokeli. Idässä ja pohjoisessa on kuitenkin selkeämpää.

Alkuviikon yöt ovat Jokelan mukaan kylmiä. Pakkasta on etelää myöten 10–25 astetta.

Päivisin etelässä lämpötila kipuaa nollaan tai muutamaan plusasteeseen. Muualla ollaan pakkasella -5 asteen molemmin puolin. Lapissa on kylmintä.

– Tiistai on poutaisempi. Keskiviikkona taas tulee lumisateita monin paikoin. Torstaina taas on vaihteeksi poutaa – ja sitten lauhtuu.

Pitkäperjantaina räntää ja vesisateita

Pitkäperjantaista alkaen on luvassa plusasteita, pilvistyvää ja sateitakin tulee.

– Räntä- ja vesisateita on luvassa etenkin maan etelä- ja keskiosaan. 

Lauantaina lämpötila voi kivuta jopa +5 asteeseen, ja myös Lappiin voi olla luvassa plusasteita.

– Todennäköisesti lauhtuminen vielä jatkuu pääsiäiseksi. Lämpötila voi nousta jopa kymmeneen asteeseen, Jokela arvioi.



Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.