Ammattikorkeakouluille tulossa rajuja leikkauksia – jo satoja opettajia irtisanottu

Ammattikorkeakoulut painiskelevat kovien säästöpaineiden alla. Aloituspaikkojen vähennys on jo johtanut satojen opettajien irtisanomiseen, lähivuosina edessä on vielä 200-300 miljoonan euron säästöt, kun yksikköhintoja leikataan ja valtionosuusindeksi jäädytetään.

Esimerkiksi Seinäjoen ammattikorkeakoulusta on jo vähennetty nelisenkymmentä päätoimista opettajaa, tänä syksynä haetaan vielä yli puolen miljoonan euron säästöjä ja varaudutaan tuleviin jättileikkauksiin.

– Koko budjetistamme leikataan noin neljä miljoonaa euroa seuraavan kolmen vuoden aikana. Tämä yksikköhintojen jäädytys oli kuitenkin aika ikävä uutinen, sanoo Seinäjoen ammattikorkeakoulu rehtori Tapio Varmola.

– Kyllähän se huolestuttaa. Näin opiskelijan kannalta sitä tietenkin toivoo, että mitä tahansa leikkauksia tuleekin, niin ne eivät siirtyisi opetuksen laatuun, pohtii opiskelijakunta Samon puheenjohtaja Matti Leppälehto.

Opetus on jo aiempien säästöjen vuoksi vähentynyt koko ammatillisessa koulutuksessa.

Opiskelijajärjestöt ja OAJ pelkäävät opetuksen määrän vähenevän ja etäopiskelun lisääntyvän entisestään.

Ammattikorkeakoulujen rahoitus muuttuu kaikkinensa vuodenvaihteessa entistä tulosvastuullisemmaksi, jolloin opiskelun tehokkuus ja nopeus korostuu.

– Kieltämättä ammattikorkeakoulukenttää järjestellään uudelleen aika kovalla kädellä rahoituksellisin toimin. Jää toki mietityttämään, että mikä tulos tästä kaikesta seuraa, sanoo OAJ:n puheenjohtaja Olli Luukkainen.

Opiskelijalle yhtälö on vaikea, kun vain pieni osa pystyy opiskelemaan täysipäiväisesti pelkällä opintotuella.

– Eihän sillä selviä. Osa joutuu käymään töissä samalla kun opiskelee tai sitten vanhemmat tukevat. Opintotuella ei valitettavasti enää nyky-Suomessa elä, sanoo Leppälehto.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.