Ammattikorkeakoulut eivät pura ylioppilassumaa

Ammattikorkeakouluihin tosissaan hakevien määrä on niin pieni, ettei se riitä purkamaan yliopistojen hakijasumaa.

Ammattikorkeakouluun tosissaan hakevien määrä ei riitä purkamaan vuosittain syntyvää ylioppilassumaa. Joukko muodostaa niin pienen osan kaikista korkeakoulutukseen hakevista, että tuhansia nuoria jää joka vuosi pyrkimään yliopistoon yhdeksi tai useammaksi vuodeksi.

Tieto ilmenee Jyväskylän yliopistossa äskettäin julkaistussa tutkimuksessa, jossa selvitettiin korkeakoulutukseen hakeutuvien suuntautumista.

Kyselytutkimukseen vastasi kaikkiaan 1134 korkeakoulutukseen toissa keväänä hakenutta nuorta. Heistä 60 prosenttia haki ensisijaisesti yliopistoon ja 40 prosenttia ammattikorkeaan. Molempiin paikkoihin haki 40 prosenttia ja tästä joukosta 6 prosenttia haki ensisijaisesti ammattikorkeaan.

Tutkija Päivi Vuorisen mukaan ammattikorkeakoulu-uudistuksen tärkein koulutusjärjestelmän toimintaan liittyvä tavoite oli juuri purkaa jokakeväistä ylioppilassumaa.

Ammatinvalinta lykkääntyy

Koulutuspaikoista käytävästä kovasta kilpailusta kertoo tutkimuksessa se, että puolet yliopistoon pyrkineistä ja vajaa puolet ammattikorkeaan hakeneista tavoitteli korkeakoulupaikkaa toista tai useampaa kertaa.

-Ammatinvalinta näyttää siirtyneen yhä enemmän korkeakoulujen sisälle. Kun nuorella ei ole riittävästi tietoa, hän käy monissa pääsykokeissa, kokeilee eri koulutuksia, kuuntelee kavereiden kokemuksia ja vasta sen jälkeen hahmottaa, mitä todella haluaa, Vuorinen arvelee.

Ennakko-oletus siitä, että ammattikorkeakouluihin hakevat käytännön työstä kiinnostuneet pitää tutkimuksen mukaan paikkaansa. Ammattikorkeakoulun valinneet kuvailivat, että opinahjolla on läheisemmät yhteydet työelämään kuin yliopistoilla ja he myös odottivat tätä omalta koulutukseltaan.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.