Ammattiliitto Pro saattaa kaataa keskitetyn ratkaisun

Toimihenkilöiden ammattiliitto Pro epäröi, lähteekö se mukaan mahdolliseen keskitettyyn ratkaisuun. Pro ottaa kantaa neuvottelutulokseen vasta sunnuntaina edustajiston ylimääräisen kokouksen jälkeen.

Pron mukaan sen poisjäänti uhkaisi kaataa koko keskitetyn ratkaisun.

Osassa Pron pääsopimusaloja kuten finanssialalla pankeissa menee erinomaisesti, joten siellä työskentelevät toimihenkilöt eivät ole innokkaita keskitettyyn ratkaisuun pienillä korotuksilla, Prosta kerrotaan.

Hallitus esitti tarjouksensa työmarkkinajärjestöille

Hallitus on kertonut työmarkkinajärjestöille, kuinka se on valmis tukemaan keskitetyn työmarkkinaratkaisun syntyä.

STT:n tietojen mukaan pakettiin sisältyisi ainakin tuloverotuksen inflaatiotarkistus ja väylämaksujen alentaminen. Ylen tietojen mukaan pakettiin kuuluisi myös kilometrikorvauksiin kaavailtujen leikkausten peruminen.

Keskitetystä työmarkkinaratkaisusta syntyi neuvottelutulos aiemmin tänään.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.