Ammattiupseereista huutava pula kriisinhallintatehtävissä

Suomalaiset ammattiupseerit eivät ole innostuneita lähtemään ulkomaille kriisinhallintatehtäviin. Ammattiupseerit perustelevat haluttomuuttaan muun muassa perhesyillä sekä huonolla palkalla.

MTV:n uutisten mukaan tilannetta kuvataan maavoimien esikunnan salaisessa kirjeessä heikoimmaksi, mitä se on koskaan ollut.

Esimerkiksi ensi kuussa Kosovoon lähtevässä vaihto-osastossa on yhä useita tärkeitä ammattiupseerin paikkoja täyttämättä. Paikkoja ei ole saatu täytettyä, vaikka upseereille on soiteltu suoraan kotiinkin.

- Tilanne on tällä hetkellä täysin kestämätön. Viime vuonna hakijoita oli parisataa. Se ei enää tänä vuonna riitä mitenkään kaikkien tehtävien täyttämiseksi, sanoo Upseeriliiton puheenjohtaja Harri Westerlund.

Westerlundin mukaan nyt ollaan valmiita tinkimään jopa joistakin kotimaan tehtävistä.

- Maavoimien esikunta on antanut joukko-osastokohtaisia kiintiöitä, joiden mukaan jokainen halukas on tarvittaessa irrotettavissa, vaikka kotimaan tehtävien hoito tästä kärsisi, selvittää Westerlund.

Vaikeuksia on tulossa myös Tsad-operaation suunnalta, mikä piti alkujaan hoitaa kahdessa kuuden kuukauden jaksossa. Se on kuitenkin jouduttu jo muuttamaan kolmeksi neljän kuukauden jaksoksi.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.