Animalia kehuu eläinkokeettomia testausmenetelmiä

Eläinsuojelujärjestö Animalia kiittelee Tampereen yliopistossa kehitettyjä menetelmiä, jotka tarjoavat vaihtoehtoja eläinkokeille.

Koe-eläinten sijaan Tampereen yliopiston solututkimuskeskuksessa käytetään ihmiskudoksia, joita jää leikkausten yhteydessä yli. Esimerkiksi syöpäleikkauksissa on poistettava myös pieni määrä tervettä kudosta kasvaimen ympäriltä. Näistä kudoksista voi erottaa soluja tutkimuskäyttöön.

Muun muassa ihosyövyttävyyden ja iholäpäisevyyden testaamiseen on kehitetty eläinkokeettomat menetelmät. Niille on jo viranomaisten hyväksyntä. Kehitteillä on myös eläinkokeettomia menetelmiä esimerkiksi silmä- ja ihoärsyttävyyden toteamiseen.

Animalian mukaan eläinkokeettomien testausmenetelmien tutkimusrahoitus on Suomessa kehnoissa kantimissa moniin muihin EU-maihin verrattuna. Tarvetta uusille menetelmille on, sillä vuonna 2006 voimaan tullut EU:n kemikaalilaki edellyttää noin 30 000:n jo käytössä olevan kemikaalin testausta.

Animalia luovuttaa Tampereen yliopiston solututkimuskeskukselle tunnustuspalkinnon torstaina, jolloin vietetään valtakunnallista koe-eläinten päivää.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.