Anneli, 72, on pitänyt baaria yli 50 vuotta tiukoin ottein: ”Miehet kilpailevat siitä, kuka saa parhaat uloslähdöt!”

Kannuksen Kahvi-Baari on legenda Suomen baarihistoriassa, eikä syyttä. Baarinpitäjä Anneli Vihanta on työskennellyt Kahvi-Baarissa 19-vuotiaasta alkaen, nyt ikää on 72 vuotta.

– Ihan kiva tehdä töitä, yhtään ei väsytä! huikkaa edestakaisin kahvilassa pörräävä emäntä.

Oikeastaan mikään ei ole muuttunut. Baari itsessään on ajaton kokoelma muistoja ja tavaroita 1950-luvulta lähtien. Ainoa nykyaikaisempi kapistus on kassakone, joka sekään ei ole uusinta huutoa.

– Kaikenlaista pojat on laittaneet esille. Tuossakin on tuo etsintäkuulutus! viittoilee Anneli pianoon kiinnitettyyn Wanted-julisteeseen, jonka keskellä komeilee Anneli itse.

Aamut käynnistyvät ”baariparlamentilla”, jossa kahvin tai oluen kera käydään läpi tuoreet tapahtumat.

– Meillä on hirveästi kaiken maailman aiheita. Yksi lukee lehtiä ja sitten pomiloidaan niistä ja käydään keskustelua päivänpolttavista asioista. Meillä on aina juttua kauheasti - tämmöisiä turinahetkiä, kuvailee Anneli.

Komento harjanvarrella

Naisihminen on saanut maaseutukuppilassa tottua kurin ja järjestyksen pitoon.

– Olen itsekin saanut sotilaallisen kasvatuksen ja sama kuri on Kahvi-Baarissa. Mutta, miehet tuntuvat tykkäävän siitä että on selvät säännöt, uskoo Anneli.

Jos jollakulla menee liian lujaa, Anneli tarttuu luutaan.

– Annan lähdöt kepillä tai harjanvarrella! Miehet jopa kilpailevat siitä, kuka sai parhaan uloslähdön, nauraa Anneli.

Sinänsä kahvila on nykyisin rauhallinen verrattuna entisaikoihin. Ennen keskioluen vapautumista vuonna 1969 meno oli joskus hurjaa.

– Kun oli vain sitä ykkösolutta, niin isännät pistivät sekaan omista pulloistaan ja olivat monesti aika pörrikässä. Niitä sai nostella hevoskärryjen kyytiin sitten tosissaan, muistelee baariemäntä.

Keskioluen tulo rauhoitti tilanteen. Siinä oli alkoholia sen verran, että omat pullot jäivät kotiin.

– Nykyisin on niin hyvä tilanne, että miehet ottavat aamulla kahvia, jos tulevat autolla tai traktorilla paikalle, kuvailee Anneli.

Lapset kasvoivat kahvilassa

Anneli asui perheineen alusta saakka kahvilan yläkerrassa. Perheeseen syntyi kolme lasta, jotka kasvoivat kahvilan pöytien välissä.

– Asiakkaat tykkäsivät lapsista, pitivät sylissä ja ostivat heille kinkkuleipiä ja karkkia. Minä kuljin lastenvaunujen kanssa keittiön ja kahvilan väliä, muistelee Anneli.

Hän ei muista huonolla koviakaan työvuosia. Parhaimmillaan kahvilan kyljessä pyöri myös yögrili, joka oli kahteen saakka yöllä auki. Aamulla avattiin kahvila jo ennen seitsemää.

– Yöllä vielä kierrettiin isännän kanssa kadunvarret kilometrien matkalta ja kerättiin roskat teiden varsilta, muistelee leskeksi jo kaksikymmentä vuotta sitten jäänyt Anneli.

Hän ei ole suunnitellut vielä eläkkeelle jäämistä, vaikka ikä antaisi siihen mahdollisuuden.

– Kaikki tuota kyselevät, mutta katsotaan nyt! Teen niin kauan kuin jaksan, mutta kyllä se loppu tulee eteen itsellekin joskus. Olen sanonut ihmisille, että sitten kun en ole enää täällä, olen lopettanut! nauraa hyväntuulinen baariemäntä.

Hänen mielestään kahvilatyö sopii tietynlaisille ihmisille.

– Pitää rakastaa ihmisiä, välittää heistä. Tässä kuulee paljon erilaisia elämänkohtaloita ja huolia, mutta ne jäävät aina siihen minun ja asiakkaan välille pöytään. Niitä ei puhuta eteenpäin eikä niillä herkutella, sanoo legendaarinen kahviloitsija.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.