Ansiosidonnaisen isosta remontista tuskin löytyy sopua

Hallitus ja työmarkkinajärjestöt tuskin pystyvät yhdessä sopimaan isoista muutoksia ansiosidonnaiseen työttömyysturvaan. Tämä kävi selväksi viimeistään maanantaina, kun SAK:n ja STTK:n hallitukset naulasivat omat kantansa työllisyyspaketin valmisteluun.  

Hallituksen tavoitteena on, että uudet työllisyystoimet parantaisivat työllisyyttä 10000 ihmisellä. Keinot voidaan sen mukaan sopia hallituksen ja keskusjärjestöjen kesken. Savottaa riittää, sillä Tilastokeskuksen mukaan työttömiä oli heinäkuussa 214 000.  

Hallitus tavoittelee ansiosidonnaisen työttömyysturvan muutoksilla 8000:ta työllistä. Yhtenä keinona hallitus on pitänyt esillä ansioturvan porrastamista niin, että työttömyysturvan taso heikkenisi työttömyyden kestäessä.  

SAK ja STTK suhtautuvat hyvin kriittisesti uusiin heikennyksiin, kun turvan kesto on jo lyhenemässä sadalla päivällä vuodenvaihteessa.  
Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) nosti viikonloppuna esiin mallin, jossa heikennysten ohella työttömyysturvan tasoa nostettaisiin työttömyyden alkuvaiheessa. Näin kyse ei Sipilän tulkinnan mukaan olisi leikkauksesta. Puheenjohtaja Antti Palolan mukaan STTK:ssa pidettäisiin myös asteittaista leikkausta heikennyksenä.  

- Työttömyysturvaan on jo tehty merkittäviä heikennyksiä ja porrastuksia tämän hallituskauden aikana, samaten kuin vuorotteluvapaan ehtoihin, Palola sanoi ja muistutti, ettei näiden muutosten vaikutuksia työllisyyteen vielä tiedetä.  

Leikkauksella ei työpaikkoja

SAK:n puheenjohtajan Jarkko Elorannan mukaan ansiosidonnaisen työttömyysturvan porrastus ei tällaisessa työllisyys- ja taloustilanteessa toimi.  

- Näköpiirissä ei ole sellaista porrastusmallia, joka sellaisenaan meille kävisi. Nyt katsotaan tämä kokonaisuus, mitä tähän kaiken kaikkiaan tulee, Eloranta sanoi.  

Hänen mukaansa he ovat valmiita pohtimaan rakennetta muun muassa karenssien osalta.   

- Mutta suoranaisesti tämä porrastus on meille myrkkyä, Eloranta sanoi SAK:n hallituksen kokouksen jälkeen.  

SAK:ssa ei uskota, että pelkästään työttömyysturvan leikkaamisella tai porrastamisella saataisiin yhtään työpaikkaa lisää.  

- Ei pelkästään työn tarjontapuolelle voida käydä käsiksi, vaan pitäisi myös miettiä, millä työn kysyntää saadaan lisää, Eloranta sanoi.

Uusi palkkamalli liittojen käsissä  

Työllisyystyöryhmän pöydällä on myös uusi työehtosopimuksen piiriin kuuluva palkkamalli, jossa vaikeasti työllistyvä saisi ensin matalampaa palkkaa, jota täydennettäisiin tuilla.  

SAK:ssa pidetään ongelmallisena, että tarkoitukseen luotaisiin uusi sosiaaliturvan palanen.  

- Palkkatuen lisääminen on ihan ok, mutta tällaisen mallin luominen tähän päälle monimutkaistaa edelleen järjestelmää, Eloranta sanoi.   

Hänen mielestään tärkeämpää olisikin kehittää palkkatukea.  
Palolan mukaan hallituksen hahmottelema uusi palkkamalli on vielä suuri kysymysmerkki.  

Keskusjärjestöillä on hänen mukaansa rajallinen mahdollisuus viedä asiaa eteenpäin, koska työehtosopimukset ovat toimialakohtaisten työehto-osapuolten käsissä.   

- Työryhmässä voidaan käsitellä asiaa ja tehdä ehkä joitakin kirjauksia, mutta keskusjärjestöillä ei ole mandaattia sopia tästä asiasta liittojen puolesta.  

Aikaa työllisyyspaketin kolmikantaiseen valmisteluun on varattu tämä kuukausi.  

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.