Antti Rinne rakentaisi kasvua velalla

SDP:n puheenjohtajaehdokas Antti Rinne lisäisi julkista velanottoa kasvua tuottaviin investointeihin.

Rinteen mielestä mahdollisuudet Suomen infrastruktuurin kehittämiseksi ja kansalaisten osaamistason nostamiseksi pitäisi hyödyntää valtion vahvassa rahoitusasemassa ja alhaisten korkojen aikana.

Rinne korostaa tänään julkistamassaan keskusteluasiakirjassa "Aate, liike ja tulevaisuus" valtion merkitystä omistajana ja uuden yritystoiminnan luojana. Uuden teollisuuden ohjelman valmistelu pitäisi antaa parlamentaarisen komitean tehtäväksi.

Verotuksessa Rinne nostaisi pääomatuloveron ylemmän prosentin 35:een ja verotettavan tulon alarajan 10000 euroon. Hän kiristäisi myös perintö- ja lahjaverotusta ja karsisi verovähennyksiä.

Ammattiliitto Pron nykyinen puheenjohtaja katsoo, että SDP on hukannut vuosikymmenen ilman kunnollista aatepoliittista keskustelua. Hänen mielestään liikkeelle on tuhoisa tilanne, jossa sosiaalidemokraattien linja näyttäytyy kansan kosiskeluna kannatuksen toivossa tai tempoilevana ja ennustamattomana keskeisessä yhteiskunnallisissa kysymyksissä.  

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.