Apukinokset pelastivat saimaannorppien pesinnän

Saimaalla kevään pesälaskennassa on havaittu 53 saimaannorpan kuuttia, joista kuusi on ollut kuolleita.

Kuuteista 50 syntyi apukinoksiin ja kolme avojäälle. Viiden viime vuoden aikana on syntynyt keskimäärin 56 kuuttia vuosittain.

Saimaannorpan pesintä uhkasi epäonnistua poikkeuksellisen leudon ja vähälumisen talven vuoksi, mutta ihmisvoimin kasatut lumikinokset turvasivat kymmenille kuuteille lähes luonnontilaiset pesäolosuhteet.

Metsähallituksen luontopalvelujen johtamaan pesälaskentaan osallistui noin sata henkilöä, joista suurin osa oli paikallisia vapaaehtoisia.

Nyt löydetyt kuusi pesäkuollutta kuuttia vastaavat normaalivuosina havaittua määrää. Kuutteja voi vielä kuolla, joten todellinen poikaskuolleisuus selvinnee vasta alkukesällä. Norppa synnyttää yhden kuutin kerrallaan keskimäärin kahdesti kolmen vuoden aikana.  

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.