Arctic Sea voi poikia uusia turvaohjeita

Merenkulkulaitos on valmis uudistamaan laivojen turvaohjeita, jos Arctic Sea -rahtialuksen tapaus antaa siihen aihetta. Uusia linjauksia ei ole kuitenkaan toistaiseksi harkittu, koska tapahtumista tiedetään edelleen niin vähän.

Merenkulkulaitoksen meriturvallisuusjohtaja Tuomas Routa toteaa, että tilannetta seurataan tiiviisti. Olennaista ei ole niinkään se, missä laiva on, vaan se, saadaanko tapauksesta uutta tietoa meriturvallisuuden parantamiseksi.

- On vielä mahdotonta sanoa, kuinka turvaohjeita pitäisi muuttaa, kun itse tapahtumia ja niiden syitä ei tiedetä. Olennaista on se, saadaanko uutta tietoa, joka antaisi aihetta säännösten muutoksiin, Routa kertoo.

Routa muistutti, että maailmassa on jo runsaasti ohjeita ja sääntöjä laivaan tunkeutumisen varalta. Niitä on esittänyt muun muassa YK:n alainen merenkulkujärjestö International Maritime Organization (IMO).

- Suomessa on vaikea yhtäkkiä keksiä mitään uutta suurta viisautta. Näitä asioita on pitkään mietitty yhdessä, ja tietoja ja kokemuksia on vertailtu parhaiden ratkaisujen löytämiseksi.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.