Arhinmäki: Hallitusvoimin nuorisolle töitä

Vasemmistoliiton puheenjohtaja Paavo Arhinmäki vaatii, että nuorten työllisyystakuusta pidetään tiukasti kiinni.

Arhinmäen mukaan tärkein asia työllisyyspolitiikassa on, ettei toisteta viime laman virheitä. Arhinmäen mielestä tuolloin suuri joukko nuoria suljettiin yhteiskunnan ulkopuolelle ja syrjäytettiin työelämästä.

Arhinmäen mukaan nuorten työllistäminen uhkaa romahtaa kuntien aloittaessa rajut säästötoimet syksyllä. Valtion tulisi ohjata lisää rahaa kunnille.

- Nuorisotyöttömyyden hoito edellyttää valtion tukea opiskelu- ja työharjoittelupaikkojen lisäämiseen sekä suoran työllistymisen tukemiseen, Arhinmäki toteaa.

Arhinmäen mukaan hallituksen kiireellisin tehtävä onkin pysäyttää räjähtävää vauhtia kasvava nuorisotyöttömyys.

- Nuorten työllistäminen vaatii puhdasta rahaa, ja paljon. Laman varjolla nuorista ei saa tehdä kuitenkaan halpatyövoimaa.

Arhinmäki toteaa, ettei työttömyys saa kenenkään nuoren kohdalla kestää kolmea kuukautta kauempaa ilman toimenpiteitä.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.