Arhinmäki Kataiselle – Eihän se näin mene!

Peruspalvelut kuumottivat ministerien tunteita tänään MTV3 Uutisten ensimmäisessä kuntavaalitentissä Keravalla.

Kulttuuri- ja urheiluministeri Paavo Arhinmäki (vas.) ärsyyntyi pääministeri Jyrki Kataisen (kok.) kommenteista ja oikoi tätä keskustelussa kuntien terveydenhuollosta napauttamalla:

– Eihän se näin mene!

Tiukka ei Kataiselle oli tarjolla, kun pääministeri hahmotteli kunnallista terveydenhoitoa, jossa osansa on sekä julkisilla että yksityisillä toimijoilla.

– Yksityinen monopoli on huono, julkinen riittämätön – tarvitaan kumppanuutta, pohdiskeli Katainen ennen Arhinmäen sivallusta.

"Ei kermoja päältä"

Arhinmäki puolestaan painotti, että peruspalvelut on aina tuotettava puhtaasti kunnan omana työnä, eikä ulkomaisia terveyspalveluja tarjoavia yrityksiä saa päästää "kuorimaan kermoja päältä".

Tentissä grillatut hallituspuolueiden nokkamiehet ja -naiset vakuuttelivat, että jotain olisi tehtävä, jotta kuntalaiset kaikkialla Suomessa saisivat muun muassa toimivat lääkäripalvelut.

Arhinmäen linjoilla seurasi viestintäministeri Krista Kiuru (sd.). Myös perussuomalaisten eduskuntaryhmän vetäjä Pirkko Ruohonen-Lerner kuten ympäristöministeri Ville Niinistö (vihr.) epäröivät joiltain osin ulkoistamisia.

Puolustusministeri Carl Haglund (r.), pääministeri Jyrki Katainen (kok.) ja keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä sekä sisäasianministeri Päivi Räsänen (kd.) asettuivat selkeimmin sen puolelle, että ilman peruspalvelujen ulkoistamisia ja yhteistyötä kunnat ei selvitä. Sipilä muistutti kuitenkin, että ongelmia on, kun julkinen puoli rapautuu ja yksityisten palvelujen tuottavat tulevat ulkomailta.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.