Arkkipiispa Paarma: kirkkojen pidettävä tiiviisti yhteyttä

Kirkkojen yhteyttä ja sillanrakentamista korosti arkkipiispa Jukka Paarma avatessaan pohjoismais-saksalaisen kirkkokonventin 50-vuotisseminaarin Kuopiossa.

Jukka Paarma

-Kirkkojen on syytä pitää tiiviisti yhteyttä ja tuntea toistensa ilon- ja huolenaiheet sekä tarvittaessa myös korottaa yhdessä äänensä epäkohtia vastaan, sanoo Paarma. Pohjoismais-saksalainen kirkkokonventti perustettiin sodan jälkeen rakentamaan yhteyksiä pohjoismaiden luterilaisten kirkkojen ja Saksan evankelisten kirkkojen välille. Siltoja luotiin myös itäisen ja läntisen Saksan välille. Paarma totesi, että vuosikymmenen takainen Euroopan rajojen murtuminen merkitsi uutta vaihetta kirkoille ja myös kirkkokonventille. Vanhat instituutiot joutuivat ja joutuvat yhä arvioimaan tehtäviään ja asemaansa.

-Monet muurit ovat kaatuneet, mutta yllättävän monet taloudelliset ja poliittiset muurit ovat yhä pystyssä ja uusiakin linnakkeita rakennetaan. Monet ihmiset, kirkotkin, ovat tiukoilla tässä uudessa Euroopassa. Tällä vuosikymmenellä konventin seminaareihin on kutsuttu osallistujia myös Baltiasta, Puolasta ja Venäjältä. Paarma totesi Suomen toimineen vuosisatoja siltana idän ja lännen välillä.

-Olemme saaneet oppia, että rajalla eläminen on hedelmällistä.
(STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.