TV-Opas

Arve MTV:n kyselyn karusta tuloksesta: Koen, että olen tehnyt hyvää työtä

Minna Arve ennätti toimia kokoomuksen puoluesihteerinä vain reilun vuoden. Mieli on haikea.

Arve ilmoitti tänään siirtyvänsä Turun kauppakamarin toimitusjohtajaksi.

– Tämä on ollut ihan kiistatta yksi Suomen mielenkiintoisimmista tehtävistä ja sellaisena olen sen kokenut, Arve sanoo.  

Lokakuussa 2014 hän sai täyttäväkseen pitkäaikaisen kokoomusvaikuttaja Taru Tujusen saappaat.

– Vuosi on kuitenkin lyhyt aika niin tällaisessa tehtävässä.  Rooli on ollut isoihin saappaisiin astuminen, niin siihen nähden koen, että olen tehnyt hyvää työtä ja saanut siihen myöskin kannustusta meidän kentältä.

Arve sai huonon arvosanan kyselyssä

MTV:n kyselyssä joulukuussa Arve sai heikon arvosanan kokoomuksen kenttäväeltä. Yli 60 prosenttia vastaajista katsoi hän onnistuneen tyydyttävästi tai huonosti.

– Maikkarin kyselyyn olin ihan kohtuullisen tyytyväinen. Kuitenkin melkein 40 prosenttia meidän kysytyiltä henkilöitä oli sitä mieltä, että ihan hyvin olen pärjännyt ja tyydyttävästi se toinen noin 40 prosenttia.

Yhteistyötään puolueen puheenjohtaja Alexander Stubbin kanssa hän pitää hyvänä.

– Meillä on ollut hyvä ja läheinen työskentelysuhde ja olen saanut tukea häneltä. Koen ainakin niin, että tunne ja tilanne on ollut molemminpuolinen, Arve sanoo.

Syynä perhe ja mielenkiinto

Turun kauppakamarin johtoon siirtyvä Arve perustelee lähtöään perhesyillä ja mielenkiintoisella työpaikalla.

– Se, että täällä Turun seudulla on näin mielenkiintoinen tehtävä on mahdollisuus itselle. Turku ja Turun seutu on aina ollut minulle läheinen paikka, jonka tulevaisuus on tärkeä, Arve sanoo.

Arven mukaan puoluetoimistolla asiat ovat aikataulullisesti hyvässä mallissa, sillä seuraavat vaalit ovat vasta ensi keväänä järjestettävät kuntavaalit.

– Myös monet asiat, joita puolueen uudistamisen eteen on tehty, alkavat nyt olla sellaisessa vaiheessa, että seuraaja saa toteuttaa niitä sellaisenaan tai pystyy jättämään omaa puumerkkiään siihen.

– Lisäksi puolueen sisällölliset ohjelmat puoluekokousta varten on käynnistynyt tässä vuoden vaiheessa ja se työ alkaa olla hyvässä vauhdissa ja puoluekokoukseen valmistautuminen muutenkin, Arve toteaa.

Stubbilta kiitokset

Puheenjohtaja Stubb kiitti Arvea hänen tekemästään työstä.

– Kokoomuksen uudistaminen on Minnan johdolla lähtenyt liikkeelle ja hän on tehnyt arvokasta työtä, Stubb sanoo.

Kokoomuksen puoluevaltuusto valitsee uuden puoluesihteerin 13. helmikuuta. 

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.