Aselupahaastattelut ruuhkautuneet pahoin Helsingissä

Aselupien myöntäminen on viivästynyt Helsingissä ruuhkautuneiden haastattelujen vuoksi.

Uusia luvanhakijoita ja käsiaseelle lupaa hakevia on jonossa noin sata, mikä tarkoittaa yli kolmen kuukauden odotusta.

- Tilanne on asiakkaiden kannalta kestämätön. Jos ajan varaa nyt, haastatteluun pääsee joskus tammikuun loppupuolella, kertoo komisario Seppo Sivula Helsingin poliisilaitokselta.

Hänen mukaansa jono pyritään purkamaan työvuorojärjestelyin esimerkiksi ylitöitä tekemällä. Sivula toteaa, etteivät resurssit vastaa tehtävien määrää: haastatteluja tekee päätoimisesti kaksi ihmistä.

Syksyllä hakemuksia tulee paljon kerralla metsästyskauden vuoksi. Helsingin poliisilaitoksella käsitellään vuosittain 3000-4000 aselupahakemusta, joista valtaosa koskee metsästysaseita.

Aselupahaastattelujen tilanne vaihtelee merkittävästi alueittain. Esimerkiksi Kainuussa lupa järjestyy pisimmillään parissa viikossa.

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.