Asiakas voitti oikeusjutun hovissa – puhelinmyyjän ilmaisnäytteistä ei voi periä maksua

Helsingin hovioikeus on tänään antanut tuomion puhelinmyyntiä koskevassa asiassa. Tuomio koskee laajaa joukkoa, sillä vastaavia kanteita on eri puolilla Suomea noin 1500.

Asiakas voitti oikeusjutun perintäyhtiötä vastaan. Perintäyhtiö vaati asiakasta maksamaan puhelinmyyjältä tilaamansa sukat ja partakoneenterät, mutta hovioikeuden mukaan näyttöä sopimuksen syntymisestä ei ollut.

Nauhoite todisteena

Puhelinmyyjä oli tarjonnut kuluttajalle ilmaisen tutustumispaketin. Kuluttajalle oli kuitenkin lähtenyt paketista lasku.

Puhelinmyyntiyhtiöltä saatavan ostanut perintäyhtiö katsoi, että kuluttaja oli puhelinkeskustelussa samalla sitoutunut tilaamaan tuotteita maksua vastaan. Tällä perusteella se vaati asiakasta maksamaan laskun tuotepaketista, jota asiakas ei kanteen mukaan ollut palauttanut myyjälle.

Perintäyhtiön mukaan sopimus oli syntynyt puhelinmyyjän ja asiakkaan välisessä keskustelussa, ja tästä oli todisteena muun muassa nauhoite.

1500 muutakin juttua

Käräjäoikeus oli jo aiemmin hylännyt kanteen, sillä perintäyhtiöllä ei ollut näyttöä siitä, että sopimus olisi koskenut mitään muuta kuin ilmaista tuotepakettia. Käräjäoikeus perusteli asiaa kuluttajansuojaa koskevilla säännöksillä, jotka edellyttävät ettei kuluttajalle toimiteta tuotteita ilman nimenomaista tilausta.

Kun sopimusta jatkotilauksesta ei ollut, asiakkaan ei tarvinnut palauttaa saamaansa ilmaista tuotepakettia.

Hovioikeus oli käräjäoikeuden kanssa samaa mieltä ja määräsi perintäyhtiön maksamaan asiakkaan oikeudenkäyntikulut.

Hovioikeuden tiedotteen mukaan kyse on ensimmäisestä hovioikeustason päätöksestä vyyhdissä, jossa vastaavia kanteita on eri puolilla Suomea vireillä noin 1500.

Äänestys

Onko sinulla kokemuksia epärehellisestä puhelinmyynnistä?

Kyllä

Ei

Onko sinulla kokemuksia epärehellisestä puhelinmyynnistä?

Kyllä 83%

Ei 17%

83%
17%
ääniä 3724 kpl

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.