Asiantuntija: Ei lentoriskiä vuodenvaihteessa

Suomalaisasiantuntija tyrmää brittiläisen tutkimusryhmän arvion Suomen lentoliikenteen Y2K-ongelmista
Muun muassa Suomen vuodenvaihteen lentoturvallisuutta arvostelleen Brittiläisen Taskforce 2000 -tutkimusryhmän toimintaan liittyy arveluttavia piirteitä. Y2K- eli ns. vuoden 2000 ongelmaan perehtynyt suomalaisasiantuntija pitää tutkimusryhmän väitteitä pelkkänä kuplana.

Suomessa ja Britanniassa nousi kohu, kun Daily Mail -lehdessä julkaistiin viime viikonloppuna tutkijaryhmän raportti, jossa mm. Suomi joutui lentoturvallisuudeltaan "mustalle listalle" vuoden 2000 ongelman vuoksi. Ryhmän mukaan Suomessa ja muutamissa muissa maissa ei kannata nousta lentokoneeseen joulukuun puolivälistä tammikuun lopulle, koska lennonjohdon tietokoneissa saattaa esiintyä kohtalokkaita vikoja. Finnair on tutkimusryhmän mukaan sen sijaan hoitanut Y2K-velvoitteensa hyvin.

Omistautunutta Y2K-pelottelua

Y2K-ongelmaan valtakunnallisella tasolla perehtynyt tietohallintojohtaja Olavi Köngäs valtiovarainministeriöstä pitää Taskforcea kaikkea muuta kuin vakavasti otettavana tutkimuslaitoksena.

-Mielestäni ei voida puhua edes tutkimuksesta eikä tutkijaryhmästä, Köngäs toteaa. Keskeisten ministeriöiden, yritysten ja järjestöjen Vuosi 2000 -yhteistyöryhmää vetävän Köngäksen mukaan Taskforce 2000 on Robin Guenier -nimisen lakimiehen kolmisen vuotta sitten perustama yksityinen toimisto.

Heppoisia perusteita


Kun Daily Mail julkisti Action 2000 -ryhmän raporttiin perustuvan kohuartikkelinsa viime lauantaina, Suomen Lontoon-suurlähetystö otti yhteyttä Robin Guenieriin ja kysyi, mihin tiedot Suomen Y2K -lentoturvallisuusongelmista perustuvat.

-Guenier vastasi käyttäneensä lähteenä Yhdysvaltain liikenneministeriön tietoja. Selvisi, että Suomen sijoittaminen "punaiselle listalle" perustuu yhteen ainoaan kohtaan Yhdysvaltain liikenneministeriön verkkosivuilla, josta puuttuu päivämäärä Y2K -ongelman selvityksen aikataulusta, Köngäs päivittelee. Köngäksen mainitsemassa kohdassa todetaan Helsinki-Vantaan kohdalla, että "raporttien mukaan Y2K-valmisteluissa on tapahtunut edistystä. (päivitetty 29. syyskuuta 99)."

Ilmailulaitos on toimittanut tietonsa Y2K -ongelmaan liittyvistä korjaus- ja muutostöistä ja niiden aikatauluista asianmukaisesti Kansainväliselle siviili-ilmailujärjestölle ICAO:lle. Yhdysvaltain liikenneministeriö puolestaan saa tietonsa ICAO:lta, mutta tietenkin pienellä viipeellä. Brittiläinen "tuomiopäivän profeetta" pääsi siten tekemään julkisuustemppunsa, josta saattaa hyvinkin seurata ongelmia lentoliikenteelle.

Ei kuitenkaan Y2K-ongelman, vaan matkansa peruvien lentomatkustajien muodossa. Köngäs pitää asian nousemista julkisuuteen ja siitä noussutta kohua suurena vahinkona ja on valmis sovittelemaan aasinmyssyä Guenierin lisäksi myös medialle.
(STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.