Asiantuntija Espoon räjähdyksestä: Jotain voi mennä aina pieleen

Kaivosyhtiö Talvivaaran räjähdeasiantuntija, kaivososaston päällikkö Arto Suokas tietää, että kallio on työmaana ajoittain arvaamaton.

– Kun ihmiset tekevät töitä, niin vaikka räjähdysaineiden kanssa ollaankin hyvin varovaisia, jotain voi mennä pieleen. Sitä ei tosin tapahdu usein. Ikävä kyllä nyt näytti Espoossa jotain menneen pieleen, Suokas sanoo.

Yksi syy tapahtuneeseen voisi hänen mukaansa olla se, ettei räjäytettävää kenttää olisi peitetty kunnolla. Kallio pitäisi peittää koko räjäytettävältä alueelta ja useita metrejä sen ulkopuoleltakin kivien lentämisen estämiseksi.

– Tai sitten siellä on kallion laadusta johtuvia tekijöitä. Kallio on liikkunut paljon enemmän kun on oletettu, Suokas sanoo.

– Kalliossa saattaa olla heikkousvyöhykkeitä, jotka ovat ruhjevyöhykettä tai jopa avoimia koloja. Näiden vuoksi räjähdekaasut voivat edetä sellaiseen suuntaan ja sellaisella voimalla, jota ei ole voitu olettaa etukäteen.

Onkalot voivat olla jopa vain muutaman millimetrin levyisiä ja niiden havaitseminen voi olla hyvin hankalaa. Kaupungeissa on kuitenkin jo räjäytetty kalliota vuosikymmeniä, muistuttaa Suokas.

– Asutuskeskuslouhintaa tekevät ammattimiehet. Tällaiset tapaukset ovat todella harvinaisia.

Räjähteet ovat hänen mukaansa nykyisin erittäin hyvälaatuisia. Nyt tapahtunut voisi johtua siitäkin, että useampi räjäytysreikä olisi räjähtänyt yhtäaikaa.

– Onkaloiden vuoksi on voinut räjähtänyt samaan aikaan useampi reikä, mikä on tehostanut räjähdyksen vaikutusta ja sen vuoksi kivet olisivat lentäneet niin kauas.

Silminnäkijöiden mukaan Espoossa lensi kiviä jopa satojen metrien päähän räjähdystyömaalta.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.