Asiantuntija: Pienryhmistä apua lahjakkaille

Professori vastustaa kuitenkin pysyvien tasoryhmien perustamista.

Kasvatustieteen professori Kari Uusikylän mielestä taitojen hiominen pienryhmissä voisi olla avain lahjakkaiden oppilaiden tukemiseen. Opetusta eriytettäisiin niin, että lahjakkaat oppilaat harjoittelisivat välillä pienemmissä ryhmissä.

Uusikylä kuitenkin vastustaa pysyvien tasoryhmien perustamista. Pienten koululaisten jakaminen taitavien ja heikommin osaavien ryhmiin tietäisi vain hankaluuksia.

Helsingin yliopistossa työskentelevän Uusikylän ehdotus on jatkoa muutamiin, viime päivinä julkisuudessa esitettyihin näkökantoihin matematiikassa lahjakkaiden oppilaiden paremmasta tukemisesta.

Asia nousi esiin, kun uusimman kansainvälisen oppimisvertailun tuloksen julkistettiin viikon alussa. Suomi saavutti vertailussa huipputuloksen, mutta muutama maa kiri Suomen ohi huipputasolle matematiikassa yltäneiden määrässä.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.