Asiantuntija: Pitsa ei ole pahinta rahankätkentää, hallintarekisteri saattaa olla

Verotusasiantuntijan mukaan on hyvä, että poliisin tiedotuskampanja pitsoineen on onnistunut herättämään keskustelua harmaasta taloudesta. Hallituksen toimia mm. hallintarekisterin suhteen asiantuntija pitää käsittämättöminä.

Verotusneuvos Markku Hirvonen sanoo Huomenta Suomessa, että pitsoista syntyi kuitenkin hieman väärä kuva koko kampanjasta.

Hirvosen mukaan kuititon ostaminen on pelkästään yksi osa harmaata taloutta. Eikä edes pääosa.

– Kokonaisuudessaan harmaa talous aiheuttaa karkeasti arvioiden 4-5 miljardia veronmenetystä vuodessa. Siinä on sitten mukana pitsat, rakennukset ja hallintorekisteri, koko paletti.

Veromenetyksiä ei pysty mittaamaan vuosittain.

Hirvosen mukaan kyse on palapelistä, jossa aina on jotain paloja hukassa. Suomen verohävikin määrä on kuitenkin kohtuullinen verrattuna Etelä-Eurooppaan.

Pahimmat harmaan talouden alat ovat asiantuntijan mukaan ravintolat, rakennusala, kuljetus, kiinteistöpalvelut, ulkomaankauppa ja esimerkiksi kansainvälinen sijoitustoiminta.

– Veromenetys ei tarkoita sitä että se olisi verottajalle saatavissa koska jos pystyttäisiin käynnistämään niin tehokkaita toimenpiteitä jotka todella purisi, niin välttämättä se toiminta ei jatkuisi verollisena vaan se saattaisi loppua kokonaan eli harmaan talouden torjunnan dynaamisia vaikutuksia on erittäin vaikea arvioida, veroasiantuntija muistuttaa. 

Hallitus tekee omia toimiaan

Istuva hallitus lopettaa harmaan talouden torjuntaohjelman erillisrahoituksen poliisilta. Säästöä tulee noin 6,5 miljoonaa euroa.

– Älytön säästökohde. Rikoshyötyä saatiin harmaasta taloudesta viime vuonna noin 50 miljoonaa, sanoo rikostoimittaja Pekka Lehtinen.

– Jos 90 talousrikostutkijaa poistuu riveistä, jokainen tuottaa 50 000 vuodessa. Näin mennän pahasti metsään. Tällä hetkellä tuntuu, että hallituksen toimet suosivat harmaan talouden harjoittajia, Hirvonen sanoo.

Ehkä eniten kohua on herättänyt hallituksen kaavailut hallintarekisteristä.


Tällä hetkellä suomalaisten osakkeiden hallintarekisteröity omistus on mahdollista vain ulkomaalaisille. Uuden ehdotuksen mukaan se tulisi mahdolliseksi myös suomalaisille.

– Osakasrekisterissä ei siis näy sen henkilön nimeä joka omistaa, vaan pelkästään yritys, joka hoitaa hallintarekisteröintiä, Hirvonen sanoo.

-          Vaikka väitetään, että tämä suunnitteilla oleva reaaliaikainen nettikyselymahdollisuus lisäisi avoimuutta, unohdetaan se, että kyselyn tuloksista puuttuu juuri nämä ulkomaista sijoitusyhtiötä käyttävät. Eli ne jotka haluaa piilottaa omistuksensa.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.