Asiantuntija: Siepatut yrittivät peitellä jotakin

Asiantuntijan mukaan Atte ja Leila Kalevan tämänpäiväisessä tiedotustilaisuudessa oli peittelyn makua.

Ulkopoliittisen instituutin ohjelmajohtaja Mika Aaltola arvioi, että parin esiintyminen oli silmiinpistävän hallittua ja kontrolloitua ja tiedotustilaisuutta hallitsi jokin arkaluontoinen asia.

– Siinä oli selkeästi huoli jonkun asian paljastumisesta. Eli jotain olisi voitu kertoa, joka ei sopisi julkisuuteen. Kun sieppaustilanne oli päällä, oli paljon sellaisia asioita, joita ei saanut tulla julki. Näin jälkeenpäin herää kysymys, mitä nämä asiat voisivat olla. Yksi näistä liittyy tietenkin mahdollisten lunnasrahojen maksamiseen.

Jemenissä siepatut Atte ja Leila Kaleva esiintyivät tänään ensi kertaa julkisuudessa. Pariskunta kertoi, että he olivat koko vankeusajan yhdessä, ja että heitä kohdeltiin hyvin. Atte Kalevan jalat olivat tosin osan ajasta kahlittuina.

Atte Kaleva kertoi, että myös hänestä tehtiin Jemenissä video. Hän ei tiedä, miksei videota koskaan julkaistu. Kaleva kertoo myös, että häntä uhattiin aseella. Hän ei kuitenkaan kokenut tilannetta väkivaltaiseksi. Pariskunta ei tiedä, miksi heidät kaapattiin.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.