Asiantuntija uskoo: Hevosenliha päätynyt suomalaistuotteisiin vahingossa

Elintarviketeollisuusliiton toimitusjohtaja Heikki Juutinen uskoo, että hevosenlihaa on päätynyt suomalaisyritysten tuotteisiin vahingossa.

MTV3:n Huomenta Suomessa vieraillut Juutinen sanoi, ettei hän ymmärrä, mitä hyötyä tahallisuudesta olisi ollut. Elintarviketeollisuusliitto edustaa Suomessa toimivaa elintarviketeollisuutta.

– Nyt on nähty, että kun asia tulee ilmi, joudutaan vetämään valtavat määrät tuotteita takaisin. Takaisinvetohan on äärimmäisen kallis. Silloin menetetään se hyöty siitä tuotteesta, mutta usein se myös kolhaisee asiakassuhdetta ja sillä voi olla pitkäkantoiset vaikutukset yritykselle, Juutinen kertoi.

Juutisen mukaan yritysten sisäinen kontrolli on pettänyt, kun hevosenlihaa on päätynyt niiden tuotteisiin. Hän sanoi, että lihatalojen tulisi olla täysin perillä siitä, mistä niiden käyttämä liha on peräisin.

Hänen mukaansa yritysten sisäinen kontrolli on pettänyt.

– Pakkausmerkinnät eivät ole vastanneet sitä reseptiä, millä se olisi pitänyt tehdä, niin siinä on pettänyt yrityksen sisäinen valvonta. Se, joka reseptin tekee, niin kyllä yrityksessä pitää olla hyvin selkeä vastuu siitä, että millä tavalla se valmistettava resepti siirtyy pakkausmerkintään, Juutinen sanoi.

(MTV3)

Juttua päivitetty. Korjattu Heikki Juutisen titteli. Hän toimii Elintarviketeollisuusliiton toimitusjohtajana. Aiemmin jutussa kerrottiin, että Juutinen toimii elintarviketurvallisuusliiton puheenjohtajana.

Katso Elintarviketeollisuusliiton toimitusjohtaja Heikki Juutisen haastattelu: (Huomenta Suomi 22.2.2013)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.