Asiantuntija: Vanhemmat osa-aikatöihin

Mannerheimin lastensuojeluliiton pääsihteeri Mirjam Kalland Huomenta Suomessa 12.3.2009. Kuva: MTV3

Mannerheimin lastensuojeluliiton pääsihteeri Mirjam Kalland toivoo suomalaisen työelämän muuttuvan nykyistä joustavammaksi lapsiperheille.

Kalland sanoo MTV:n Huomenta Suomen haastattelussa, että pienten lasten vanhempien tulisi voida olla osa-aikatöissä kokoaikatyön sijaan. Osa-aikatyö parantaisi perhe-elämää ja tukisi lasten kehistystä.

- Meillä on vallalla joko-tai-ajattelu, eli joko ollaan töissä tai kotona. Itse toivoisin, että päästäisiin kulttuuriin, jossa perhe-elämä nostetaan ykkösasiaksi niin, että se on tärkeää molemmille vanhemmille. Molemmat vanhemmat voisivat olla osa-aikatöissä ja siten turvattaisiin perheen taloudellinen tilanne ja tämä mahdollistaisi sen, että lapset voisivat olla lyhyitä päiviä päiväkodissa ja jompi kumpi vanhempi on lapsen kanssa kotona loppupäivän. Koko perhe-elämä rauhoittuisi tästä, veikkaan, että jopa avioerojen määrä pienenisi.

MTV:n 45 minuuttia -ohjelmassa kerrottiin eilen päiväkotien liian suurien ryhmäkokojen suhteesta lasten kehityksen häiriöihin. Kallandin mukaan ryhmäkoon lisäksi tärkeätä olisi puhua myös päivähoidon sisällöstä ja laadusta.

Lue myös:

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.