Asiantuntijat: Hirvisaaren erotuspäätös tarkoin harkittu

Kansanedustaja James Hirvisaaren erottamispäätös on STT:n haastattelemien asiantuntijoiden mukaan puoluejohdolta tarkkaan harkittu. Erottaminen puhdistaa puolueen mainetta, joka on kärsinyt muutaman edustajansa äärioikeistolaisista ja rasistisista kommenteista.

– Sehän oli hieno mahdollisuus irtisanoutua äärilaidasta, sanoo yliopistotutkija Emilia Palonen Jyväskylän yliopistosta.

Palosen mukaan puolueen johto on luultavasti arvioinut, että äärioikeistolaisten äänet eivät ole niin merkittäviä puolueen kannalta, että sen tarvitsisi loputtomasti tukea yksittäistä kansanedustajaa. Puolue on toisaalta jo vakiinnuttanut asemansa niin, että sen ei tarvitse ihan mitä tahansa sanomaa ajaa, hän sanoo.

Erottamispäätös tuli sen jälkeen, kun julkisuudessa levisi kuva Hirvisaaren eduskuntaan tuomasta vieraasta, joka teki natsitervehdyksen eduskunnan lehterillä.

Soini valmistautuu vaaleihin

Puolueen sanoutuminen irti Hirvisaaren rasistisista mielipiteistä sitouttaa peruskannattajia, jotka eivät niitä hyväksy.

– Voisi arvella, että puolue tulee lähemmäksi keskivertosuomalaista äänestäjää ja voi saada lisää kannatusta, arvelee valtio-opin professori Kimmo Grönlund Åbo Akademista.

Hirvisaaren erottaminen on myös merkki siitä, että puolueen puheenjohtaja Timo Soini on valmistautumassa seuraaviin vaaleihin.

– Kyllä minä kuvittelen, että pitkällä tähtäimellä tässä on kyse siitä, Palonen sanoo.

Soini pyrkii hänestä uudistamaan puoluetta niin, että se olisi hallituskelpoinen.

Poliittisen historian professori Timo Soikkanen Turun yliopistosta arvelee, että rasismi on puolueelle akilleenkantapää.

Jos puolue saa leiman rasismista, siitä ei ole puolueeksi hallitukseen.

"Peruspopulistit" hyötyvät

Rasistisista kommenteista tunnettuja perussuomalaisten kansanedustajia Teuvo Hakkaraista ja Jussi Halla-ahoa tutkijat eivät niputtaisi Hirvisaaren kanssa samaan joukkoon.

– Hirvisaari on tietoisesti kolkutellut fasismin rajaa, kun taas Halla-aho on terävä teoreetikko ja Hakkarainen sellainen ajelehtija, joka sanoo, mitä sylki suuhun tuo, Soikkanen arvioi.

Hakkaraisen ja Halla-ahon erottaminen puolueesta olisi kannatuksen valossa kinkkisempi päätös puoluejohdolle.

Palonen näkee, että populistisena puolueena perussuomalaiset on tähän mennessä halunnut kerätä ääniä vähän sieltä täältä. Sen takia aiemmista rasistisista kommenteista ei ole niiden sanojille seurannut yhtä vakavia seurauksia, hän arvelee.

– Puolueen sisällä voidaan nähdä kaksi siipeä, joista toinen on "peruspopulistit" ja toinen äärioikeistolaiset hahmot, sanoo Palonen.

Peruspopulistien kannatus on saattanut jopa kasvaa äärioikeistolaisten kommenttien seurauksena, sillä äärilaita alkaa näyttäytyä epäilyttävänä.

– Peruspopulistit pystyvät toimimaan yhtenäisempänä joukkona, kun niillä on toinen laita, joiden ääri-ilmiöitä ne vastustavat, hän sanoo.

Palonen uskoo, että tietynlaista rasismia hyväksytään myös vastedes puolueen sisällä.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.