TV-Opas

Asiantuntijat suomalaisesta kuntapolitikasta: Piiri pieni pyörii

MTV Uutiset kertoi eilen kansanedustaja ja kaupunginhallituksen puheenjohtaja Tapani Mäkisen (kok) yhteistyökuvioista vantaalaisen sähköyhtiön toimitusjohtajan kanssa.

Piirit ovat pienet ja kaikki tuntevat kaikki, tämä on tyypillistä suomalaiselle kuntatason päätöksenteolle,  sanoo politiikan tutkija Erkka Railo Turun yliopistosta.  Silloin voi tulla tilanteita, joissa raja sopivan ja epäsopivan välillä häilyy.

Julkisjohtamisen professori Ari Salminen Vaasan yliopistosta katsoo, että kuviossa voidaan nähdä piirteitä tyypillisestä hyvä veli -verkostosta, jos järjestelyssä on syntynyt epätervettä vastavuoroisuutta.

– Jos jäädään kiitollisuudenvelkaan, että yksi järjestää toiselle jotain ja toinen vastavuoroisesti jotain muuta, niin tässä voidaan nähdä olevan hyvä veli -verkoston piirteitä. Voidaan toimia sinänsä täysin laillisesti, mutta silti jossain määrin epäeettisesti tai ainakin epäsopivasti.

Missä menee talkootyön raja?

Erkka Railon mukaan olennaista on se, missä määrin kansanedustaja Tapani Mäkinen vaikutti ystävänsä valintaan Vantaan Energian hallituksen johtoon. Mäkisen ja Kokoomuksen Vantaan kunnallisjärjestön mukaan nimitys hoidettiin täysin normaalissa menettelyssä. MTV Uutisten useat lähteet  ovat kuitenkin korostaneet nimenomaan Mäkisen osuutta päätöksentekoprosessin kulisseissa.

Mäkinen myönsi MTV Uutisten haastattelussa, että hänen ystävänsä yhtiökumppaninsa kanssa teki Mäkisen saunarakennuksen sähkötyöt talkootyönä eli veloituksetta.

– Pitäähän talkootöiden logiikka sallia poliitikoille kuten meille ihmisillekin. Kyse on näiden töiden mittakaavasta, missä määrin se asettaa kysymysmerkkejä ja johtaa mahdollisesti sidonnaisuuksiin, sanoo Tampereen yliopiston johtamiskorkeakoulun entinen johtaja professori Risto Harisalo.

Takuusähkön toimitusjohtaja ja Tapani Mäkisen ystävä Tommi Valtonen sanoo Vantaan Sanomille, että ilmaiseksi tehtyjen sähkötöiden hinta olisi yhtiön kaupungin kanssa sovittujen tuntihintojen mukaisesti alle tuhat euroa.

Pitääkö poliitikolta vaatia korkeampaa moraalia?

Sekä Railo että Salminen korostavat, että poliitikkojen pitäisi harkita tarkkaan tekemisiään. Kyse ei ole siitä, etteikö poliitikko saisi olla ystävä kenen kanssa hyvänsä vaan siitä, toimiiko tavalla joka kestää ulkopuolisen avoimen tarkastelun jälkikäteen.

Tietyssä asemassa olevilla ihmisillä pitää olla harkintaa, jolla punnitsee menettelytapojaan, toteaa Salminen.

Poliittisten päättäjien olisi toki harkittava tavallista kansalaista huomattavasti tarkemmin tekemisiään, sanomisiaan ja puuttumisiaan, sanoo puolestaan professori Harisalo.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.