Asiantuntijat: Työttömyyttä ei pidä hyväksyä - tarvitaan räätälöintiä

Kuntaliiton työllisyyspoliittisen kuntakokeilun puheenjohtaja Erja Lindberg totesi aamulla, että maailman tilanteen muuttuminen on tuonut mukaan pitkäaikaistyöttömyyden.

– Pitkäaikaistyöttömyys on kuntien kannalta taloudellinen ongelma ja inhimillinen tragedia. Kyse on rakenneongelmasta.

– Meillä on paljon hyvää osaamista työttömien auttamisessa, mutta eri viranomaiset eivät toimi saumattomasti. Toimintojen pirstaleisuus vaikeuttaa pitkäaikaistyöttömien työllistämistä, Lindberg pohtii.

Räätälöityjä töitä

Työttömien valtakunnallisen yhteistoimintajärjestön toiminnanjohtaja Jukka Haapakosken mukaan teollisuudesta on kadonnut peräti 100 000 työpaikkaa. 

– Se kertoo rakenteellisesta muutoksesta, mutta se kertoo myös siitä haasteesta, mikä on työttömien uudelleen kouluttamisessa ja heidän sopeutumisessaan nykytyömarkkinoille, lisää Haapakoski.

Haapakosken mukaan työttömien joukko koostuu erilaisista ihmisistä ja heidän työllistämiseksi tarvitaan räätälöityjä töitä.

– Joukossa on esimerkiksi osa-aikatyökykyisiä, joille työtehtävät pitää yksilöllisesti räätälöidä. Tämä vaatii viranomaisilta enemmän vipuvoimaa.

Haapasen mukaan pitkäaikaistyöttöminen työllistämiseksi tarvitaan asennemuutos koko yhteiskunnassa.

– Tarvitaan uudet arvot siihen, millaisia ihmisiä käy töissä.

TE-toimistojen pullonkaula esti töiden tarjoamisen 

Haapakosken mukaan hallituksen tavoite työttömien aktivoimiseksi oli 30 prosenttia, mutta siihen ei tulla pääsemään. Nyt jäädään 25 prosenttiin.

– Tähän syynä on esimerkiksi historiallisen suuri TE-toimistojen uudistus, minkä vuoksi työllistämiseen tarkoitettua rahaa jäi käyttämättä 2013 peräti 200 miljoonaa euroa.

– Toinen syy ovat työllisyysmäärärahat, jotka ovat alimitoitettuja. Meidän jäsenyhdistyksissä on avoimia työpaikkoja, mutta yhdistykset eivät voi rahojen vähyyden vuoksi työllistää. TE-toimistot eivät osoita työntekijöitä heille.

Haapakosken mukaan hallituksen linjaus siitä, että yritetään saada työpaikkoja yrityksiin on hyvä.

– Mutta jos yrityksissä on YT-neuvotteluita ja on muita esteitä siihen, ettei nähdä sitä ensisijaisena tapana toimia, niin sitten se jää työllistämättä. 

Työttömyyttä ei pidä hyväksyä

Kuntaliiton työllisyyspoliittisen kuntakokeilun puheenjohtajan Erja Lindbergin mukaan työttömyyttä ei pidä koskaan hyväksyä.

– Meillä on töitä tässä suhteessa. Systeemi ei ole kohdallaan, kun työllisyysmäärärahoja jää käyttämättä. 

Haapakosken mukaan hallituksen toimet ovat vähentäneet TE-toimistojen henkilökuntaa ja painopistettä on siirretty sähköisiin toimenpiteisiin.

– Pitkäaikaistyöttömät tarvitsisivat kuitenkin henkilökohtaisia keskusteluja ja suunnitelmia. Se taas vaatisi nykyistä enemmän henkilökuntaa, muistuttaa Haapakoski.

MTV3:n Seitsemän ja Kymmenen uutisissa käsitellään pitkäaikaistyöttömyyden ongelmia.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.