Asunnottoman lohduton arki: Mietin joka päivä, missä nukun yöni

Asunnottomien määrää ei ole vieläkään kyetty laskemaan Suomessa.

Suomessa on erilaisten tietojen perusteella ainakin 7000–8000 asunnotonta. Määrä on pysytellyt viime vuosina melko samana.

Vailla vakinaista asuntoa -yhdistyksen mukaan ongelman syy on ollut jo vuosikaudet tiedossa, mutta tahtoa ongelman ratkaisemiseksi ei ole.

- Kyse on siitä, että meillä on rakenteellinen ongelma, josta syytetään yksilöä. Rakenteellisilla ongelmilla tarkoitetaan sitä, ettei asuntokannassa ole riittävästi pieniä ja kohtuuhintaisia asuntoja. Asia on valtiovallan ja kuntien tiedossa, mutta asialle ei haluta tehdä tarpeeksi, sanoi toiminnanjohtaja Sanna Tiivola Vailla vakinaista asuntoa ry:stä MTV:n Huomenta Suomen haastattelussa.

Yli kahdeksan vuotta asunnottomana ollut 31-vuotias Sami kertoo, että hänen asunnottomuutensa juontaa työpaikan menetyksestä ja vuokravelkojen kertymisestä. Vuokravelkojen kertyminen voi olla vaikeampi ongelma kuin luottotietojen menettäminen.

- Jos luottotiedoissa on merkintä, on yhä mahdollista saada asunto moneltakin sosiaaliselta asuntotuottajalta. Vuokravelka sen sijaa estää sen lähes täysin. Joustoa löytyy hyvin vähän, kuvaa Tiivola.

Tilanne on lohduton Samille, joka joutuu miettimään joka päivä, missä viettää seuraavan yönsä. Yöpaikka löytyy useimmin ystävien tai sukulaisten luota. Yhteiskunnan tarjoamat yöpaikat, kuten asunnottomille tarkoitetut asunnot tai väliaikaiset majoitusmahdollisuudet ovat Samin ulottumattomissa.

- Niihin on kaikkiin vähintään puolen vuoden jono, asuntojen saamisessa on parin vuoden jono. Huolestuttava tilanne.

Samin mukaan hän tarvitsisi asunnon, jotta voisi päästä takaisin työelämään.

- Ensin tarvitsee sen tukikohdan. On vaikeata käydä töissä, jos sinulla ei ole paikkaa, minne mennä töiden jälkeen. Jos aika ja energia menevät siihen, että mietit, mihin pääset seuraavaksi yöksi, töitä on vaikeata hakea.

Tänään vietetään asunnottomien yötä.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.