Ateneum saa poikkeuksellisen lahjoituskokoelman – kajaanilaismies lahjoittaa huikeat 2000 teosta

Taidemuseo Ateneum esittelee poikkeuksellisen laajan kotimaisen taiteen yksityiskokoelman ensi vuonna.

Kajaanilaisen taiteenkeräilijän Tuomo Sepon museolle lahjoittama kokoelma käsittää liki 2000 teosta 1900-luvun alusta 2010-luvulle.  

Näyttely on osa Ateneumin ensi vuoden kotimaista näyttelysarjaa, jolla juhlistetaan Suomen satavuotista itsenäisyyttä. Museossa nähdään myös muun muassa Alvar Aallon ja von Wrightin veljesten töihin keskittyvät näyttelyt. 

Lisäksi juhlavuoden kunniaksi Suomen taiteen tarina -kokoelmanäyttely kiertää Rovaniemen, Kuopion ja Oulun taidemuseoissa.  

Sepon kokoelmaan kuuluu maalauksia, veistoksia, grafiikkaa, piirustuksia ja luonnoksia. Hänen ensimmäisiä hankintojaan olivat Tuulikki Pietilän grafiikanlehdet, jotka hän osti kukkakaupan juoksupoikana tienaamillaan rahoilla 1950-luvulla.

Uransa Seppo teki ranskan ja englannin kielen lehtorina Kajaanin lyseossa.   

– Kokoelmalahjoituksen myötä Tuomo Sepon kokoelmalle muodostuu valtakunnallisesti tärkeä rooli suomalaisen kulttuuriperinnön rakentajana. Lahjoitus muistuttaa samalla tärkeällä tavalla yksityisten keräilijöiden työn merkityksestä maassamme, kertoo museonjohtaja Susanna Pettersson.  

Näyttely Valo muuttaa kaiken - Tuomo Sepon kokoelma on esillä Ateneumissa 28.2.-16.4.  

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.