Ateneumilta suurhankinta – kokoelmat täydentyivät Helene Schjerfbeckin omakuvalla

Ateneumin taidemuseo on hankkinut kokoelmaansa taidemaalari Helene Schjerfbeckin Omakuvan vuodelta 1912. Schjerfbeck maalasi teoksen samana vuonna, jolloin hän täytti 50 vuotta.

Ateneum kuvailee teoksen ostoa vuoden suurhankinnaksi.  
Teos hankittiin Ateneumiin Suomen Kulttuurirahastoon kuuluvan Yrjö ja Nanny Kauniston rahaston varoilla. Teos on esillä maaliskuussa avautuneessa Suomen taiteen tarina -näyttelyssä.  

Teoksen ostohintaa ei kerrottu julkisuuteen.

Helene Schjerfbeck (1862 – 1946) oli Suomen arvostetuimpia modernistisia kuvataiteilijoita. Ateneumin taidemuseolla on maailman kattavin Schjerfbeckin teosten kokoelma.

Lisäksi museossa on laaja kokoelma Schjerfbeckin luonnoskirjoja, joiden perusteella voidaan jäljittää teosten syntyvaiheita.

– Omakuva vuodelta 1912 haastaa pohtimaan suuria, olemassaoloon ja minuuteen liittyviä kysymyksiä. Ilmaisu on vahvaa ja värinkäyttö on Schjerfbeckin mittakaavassa miltei rohkeaa. Maalaus myös vahvistaa kokoelmassa entuudestaan olevaa omakuvien sarjaa erinomaisella tavalla, sanoo museonjohtaja Susanna Pettersson.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.