Aurinko ja pakkanen hellivät lähes koko maata

Sää selkenee tänään Suomen etelä- ja keskiosissa, kun Pohjois-Suomessa oleva korkeapaine siirtyy etelämmäksi.

Maan kaakkoisimmassa laidassa voi vielä paikoin sataa heikosti lunta, muuten on poutaista.

Pohjoisessa pilvisyys sen sijaan lisääntyy ja Lapissa voimistuu lännenpuoleinen tuuli. Tuntureilla tuuli voi olla iltapäivällä paikoin kovaakin.

Pakkasta on etelässä kolmesta kuuteen astetta, Lapissa viidestä kymmeneen astetta. Lapissa on mitattu aamulla myös yli 20 pakkasasteen lukemia.

(MTV3)

Katsomo-video ei ole saatavilla

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.