Aurinko paistaa laajalti, tuntureille kovaa tuulta – katso missä lämpimintä

Lämpötilat voivat nousta alkuviikolla paikoin yli viiden plusasteen. Aurinko paistaa ajoittain koko maassa, mutta etenkin pohjoisen yli kulkee lumisateita. Tiistaina tuuli voimistuu.

Viikko alkaa lauhassa säässä. Lämpötilat ovat laajalti plussalla päivisin. Lämpötilat vaihtelevat kuitenkin vuorokauden aikana suuresti.

– Pakkanen kiristyy öisin selkeällä säällä, mutta päivällä aurinko lämmittää. Tämän hetken ennusteen mukaan tiistaina lämpimintä on Länsi-Lapissa, missä lämpötilat voivat kohota auringossa yli viiteen plusasteeseen, toteaa MTV3:n meteorologi Aleksi Jokela.

Keskiviikkona lämpimintä näyttäisi olevan maan länsiosassa ja Pohjanmaalla, paikoin 4-5 astetta, torstaina puolestaan maan etelä- ja länsiosassa, ylimmillään 3-4 astetta.

Tiistai on kuitenkin tuulinen päivä koko maassa. Tuuli puhaltaa puuskissa 10-15 m/s.

– Tuulisinta on Pohjanlahden rannikolla ja Lapissa. Tuntureilla viima on hyytävää, sanoo Aleksi Jokela.

Pohjoiseen lunta

Ensi yönä ja tiistaiaamuna lumisadealue pyyhkäisee Pohjois-Suomen yli. Ajokeli huononee sateen takia.

– Lumisade voi muuttua paikoin rännäksi. Eniten sataa Pohjois-Lapissa. Sateet väistyvät kuitenkin iltapäiväksi, ennustaa Aleksi Jokela.

Keskiviikkona pohjoisessa sataa lisää lunta.

MTV3:n sääsivustolta löytyvät muun muassa sadetutka, paikkakuntakohtaiset ennusteet ja tiesää.

Katso lähipäivien alueelliset ennusteet sekä taustoja tämän hetken lauhalle säälle:

Katsomo-video ei ole saatavilla

Katsomo-video ei ole saatavilla

Katsomo-video ei ole saatavilla

Katsomo-video ei ole saatavilla

Katsomo-video ei ole saatavilla

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.