Auto on maaseudulla bussia vihreämpi valinta

Auto on maaseudulla joukkoliikennettä vihreämpi tapa liikkua, käy ilmi Aalto-yliopiston selvityksestä.

Maaseudulla busseissa matkustaa kerrallaan keskimäärin yhdeksän henkeä. Tällöin yhtä matkustajaa kohden laskettu hiilidioksidipäästö on suurempi kuin henkilöautolla matkustaessa.

– Tutkimus kertoo tilanteesta nykyisellä keskimäärin 11 vuotta vanhalla autokannalla. Autojen päästöt pienenevät teknologian kehittymisen myötä, sanoo Autoliiton puheenjohtaja Martti Merilinna.

Kaupungeissa metro ja paikallinen raideliikenne ovat pienipäästöisimmät.

Myös linja-autojen päästöt matkustajaa kohden ovat kaupungeissa selvästi henkilöautoja pienemmät, koska linja-autojen matkustajamäärät ovat kaupungeissa korkeat. Henkilöautolla matkustaa työmatkaliikenteessä keskiarvollisesti vain 1,1 henkilöä.

– Jos autossa matkustaisi kerrallaan noin neljä henkeä, saataisiin henkilöautojen päästöt laskettua joukkoliikenteen tasolle, Merilinna sanoo.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.