Auto rekan perään Toivakassa - yksi kuoli

Yksi henkilö on kuollut ja kaksi loukkaantunut Nelostiellä Toivakan Vestonmäessä sattuneessa liikenneonnettomuudessa.

Henkilöauto törmäsi noin kello 19.30 venäläisen rekka-auton perään. Ohituskaistan kohdalle oikealle kaistalle pysähtynyt rekka oli teknisen vian vuoksi ollut pysähdyksissä jo jonkin aikaa.

Autoa kuljettanut nuorehko nainen pääsi omin voimin ulos autosta. Hänet toimitettiin Keski-Suomen keskussairaalaan hoidettavaksi.

Kuljettajan vieressä istunut mies ja takapenkillä istunut nainen jäivät puristuksiin pahoin vaurioituneeseen autoon. Palokunta joutui työskentelemään puolisen tuntia ennen kuin heidät saatiin irrotettua pahoin vaurioituneesta ajoneuvosta.

Molemmat toimitettiin Kuopion yliopistolliseen sairaalaan, missä nainen menehtyi elvytystoimenpiteistä huolimatta. Mies on tajuttomana, mutta hänen tilansa on vakaa. Autossa olleet henkilöt olivat kotoisin Oulusta.

Rekan venäläinen kuljettaja ei loukkaantunut ja hänet on tuotu kiinniotettuna Keski-Suomen pääpoliisiasemalle Jyväskylään.

Kuljettajaa epäillään liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja kuolemantuottamuksesta, koska alustavien tietojen mukaan rekka oli pimeän aikaan riittämättömästi merkitty muun liikenteen varoittamiseksi. Tieosuus ei ollut valaistu.

Rekka on siirretty onnettomuuspaikalta lähimpään turvalliseen paikkaan. Onnettomuuden vuoksi Nelostien liikenne oli poikki noin tunnin.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.