Auto suistui tieltä ylinopeuden takia – jalankulkijat koirineen jäivät alle

Nurmijärvellä henkilöauto syöksyi jouluaattona tieltä osuen kahteen jalankulkijaan ja näiden koiriin.

Onnettomuus sattui illalla hieman kymmenen jälkeen Aleksis Kiventiellä hautausmaan pysäköintialueen kohdalla.

Poliisin mukaan kuljettaja oli menettänyt auton hallinnan liian kovan nopeuden takia. Auto oli suistunut kaarteessa tieltä ja osunut kahteen jalankulkijaan sekö heidän koiriinsa. Tämän jälkeen auto osui vielä yhteen pysäköityyn henkilöautoon.

Jalankulkijat olivat poliisin tietojen mukaan selvinneet törmäyksestä vähäisin vammoin. Toisen jalankulkijan koira sen sijaan menehtyi auton alle jäätyään.

Poliisi määräsi auton kuljettajan väliaikaiseen ajokieltoon vakavan liikenneturvallisuudesta piittaamattomuuden vuoksi.

Poliisin mukaan alkoholilla ei ollut osuutta tieltä suistumiseen.


Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.