Autoilijoille hands free -käyttöpakko aikaisintaan kesällä

Suomalaisilla on Autoliiton mukaan virheellistä tietoa ajankohdasta, jolloin autoilijoiden hands free -laitteen käyttöpakko tulee voimaan.

Matkapuhelimen käyttö ajon aikana ilman hands free -laitetta kielletään tämän vuoden aikana, mutta aikaisintaan kesällä.

Esitys hands free -käyttöpakosta annettiin eduskunnalle marraskuun lopulla. Eduskunta päättää lain hyväksymisen yhteydessä myös määräyksen voimaantulon ajankohdan. -Samassa esityksessä täsmennetään säännöstä radion, television ja muiden äänentoisto- ja viestintälaitteiden häiritsevästä käytöstä, kertoo Autoliiton tekninen asiantuntija Pasi Montonen.

Tulevan säännöksen mukaan kuljettaja ei saa ajon aikana myöskään kirjoittaa tekstiviestejä. Edes telineessä olevaan matkapuhelimeen ei saa näppäillä pitkiä numerosarjoja. Viestinnän laitteiden käytön rajoitukset koskevat sekä liikkuvia että pysähtyneitä ajoneuvoja. Pysähtyminen tarkoittaa tässä yhteydessä seisahtumista liikennevaloihin tai esimerkiksi liikenne-esteen vuoksi.

Hands free -laite voi olla joko kiinteästi asennettu tai irrallinen. Irrallinen laite on esimerkiksi nappikuuloke.

(MTV-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.